Logo Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry
Etusivu Uutiset Artikkelit Keskustelut Linkit Yhdistys

Entäpä jos … Suomi ryhtyisi GM-ruokamaaksi?

Kovasti on kaivattu sitä, että Suomi voisi viedä maataloustuotteitaan. Viime aikoina näin on tehnyt mm. presidentti Sauli Niinistö haastattelussaan:

Niinistö: Ruuasta voisi tulla vientituote!

Vuosien ajan Suomen poliitikot ovat nähneet, että se onnistuisi luomun avulla. Mutta, kuten tunnettua, tämä on osoittautunut täydelliseksi toiveajatteluksi. Niitä Suomen ”vahvuuksia”, joita he ovat asiassa ”isänmaallisesti” nähneet, eivät ole ulkomaiden kuluttajat mitenkään tunnistaneet. ”Erikoistuotteiden” sijasta ulos viedään ”bulkkiluomua” ja sitäkin hyvin vähän.

Mutta entäpä jos kääntäisimme kelkkamme täysin? Ryhtyisimme kehittämään itsestämme muuntogeenisen viljelyn eturivin maata? Ainakin Euroopassa ja EU:ssa?

Kuulostaa ehkä – ensi kertaa nähtynä – hullulta, mutta miettikääpä. Suomi tarvitsee menestyäkseen – tällä ilmastolla, ja tällä satotasolla – todellakin erikoistuotteita. Niiden on vaikea olla luomutuotteita, joita meillekin tuodaan, ja joiden markkinat ovat käytännössä hyvin pienet ja kilpaillut. Lisäksi jokainen maa uskoo omaan luomutuotantoonsa, ja luomun ulkomaankauppa on oikeastaan hiukan luomuideologiaa vastaankin.

Mutta jos meillä olisi jotain erikoista, sellaista, mitä muualla EU:ssa (tai Venäjällä) ei ainakaan vielä ole – kiinnostus voisi olla ihan toista luokkaa.

Juuri nyt muuntogeenisessä jalostuksessa on tutkimuksen ja tuotekehittelyn ”putkessa” (hyväksyntää odottamassa) monta kuluttajan hyvinvointia ja terveyttä edistävää tuotetta – ja tätä ihan todella, EFSA:n tiukat kriteerit varmasti täyttäen.

Ja samaan aikaan ostavalle yleisöllekin alkaa tulla yhä ilmeisemmäksi, miten luomutuotteiden erityinen terveellisyys on vain ovelalla markkinoinnilla luotu illuusio.

Eipä tämäkään linja, skenaario toteutuisi vaikeuksitta, koska EU (johon olemme sitoutuneet) hyväksyy GM-lajikkeita käyttöön (erilaisista poliittisista syistä) hyvin hitaassa tahdissa. Mutta Suomi on EU:n jäsen, joka toki pystyy asiaan itse vaikuttamaan. Ja EFSA olisi tässä mallissa meidän ”puolellamme”, koska sen lausunnot GM-kysymyksissä ovat aina olleet tieteellisiä, eivätkä ideologisesti tai poliittisesti värittyneitä.

Asiassa ei tietysti kannattaisi pyrkiä mihinkään totaaliseen ratkaisuun, vaan kehittää sitä voimakkaasti, mutta tavanomaisen (ja luomunkin) rinnalla. Mutta siitä tehtäisiin siis kehityksen kärki. "Hötkyilemättömällä" asteittaisella etenemisellä tähän suuntaan taattaisiin, että tarvittaville tutkimuksille ja selvityksille - ja niiden kritiikille – jäisi riittävästi aikaa.

Myynninedistäminen on sitten oma lukunsa, mutta luultavasti suomalaiselle ”design-ruoalle” saataisiin hyvinkin kehitettyä sama hyvä maine kuin suomalaiselle designille yleensä. Maailmalla oleva kuva Suomesta modernina, tiedeystävällisenä ja hyvän hallinnon maana auttaisi siinä.

Muuntogeenisen ruoan selkeä salliminen ja voimakas edistäminen toisi varmaankin mukanaan myös sen, että alueen tieteellinen tutkimus Euroopassa vähitellen valuisi Suomeen. Ja se, se olisi jotain paljon arvokkaampaa kuin joku Mikkelin luomuinstituutti!

Tätä ideaa voi verrata erääseen toiseen ideaan keskustelussamme

Heikki Jokipii, 13. 12. 2012.

Takaisin uutislistaan

Puu

© Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa - Turvattu Luonto ry