Logo Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry
Etusivu Uutiset Artikkelit Keskustelut Linkit Yhdistys

Valtiovalta ja tiede

Hallitusohjelmassa on asetettu tavoite luomun lisäämiseksi. Lisäksi MMM on asettanut tavoitteita luonnonmukaisen viljelysalan lisäämisestä 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

(Voidaan jopa kysyä, että mistä MMM yleensä on tällaisen tavoitteen saanut. Hallitusohjelma ei sitä edellytä!)

Mutta miksi näin pitäisi tehdä? MMM:n pienessä muistiossa asiasta perusteluina mainitaan nämä:

"Miksi luomua?

Luonnonmukaisessa tuotannossa tuotetaan kuluttajalle selkeä vaihtoehto: laaja valikoima kotimaisia elintarvikkeita, jotka vastaavat kuluttajien kysyntään ja käsitykseen sellaisista tuotteista, joiden tuotanto- ja valmistusmenetelmät eivät ole haitallisia ympäristölle eivätkä ihmisten, kasvien ja eläinten terveydelle tai hyvinvoinnille.

[...]

Se myös edistää luonnon monimuotoisuutta."


Nyt kuitenkin on ilmestynyt kaksi tieteellistä koostetutkimusta, jossa kaikki nämä luomun oletetut edut kyseenalaistetaan. Kerroimme jo niistä.

Nämä tutkimukset eivät edes ole tuloksiltaan kovin uusia ja yllättäviä. Voi jopa puhua tieteellisestä "konsensuksesta" siinä, ettei luomuviljelystä juuri ole tosiasiallista hyötyä.

Pitäisikö valtionhallinnon ottaa huomioon tieteen tulokset? Ja siis luopua luomutavoitteistaan?

Me vastaamme: pitäisi.

Jopa päätöksenteoltaan kankeassa maineessa oleva EU on nyt luopumassa bioetanolitavoitteistaan, kun on tieteellisesti osoitettu, ettei niillä saavuteta alunperin haluttuja hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteita. Vaan päinvastoin aiheutetaan muuta vahinkoa.

Suomi voisi tehdä luomun osalta saman, tieteellä perustellen. Eli unohtaa koko jutun, perua kaikki asiaa koskevat linjauksensa.

Eräs demokratian vahvuuksista on kyky myöhemmin muuttaa aiemmin tehtyjä huonoja päätöksiä. Juuri niitä, jotka on joskus aikanaan tehty yleisen ja yhteisen, mutta ajattelemattoman innostuksen vallassa.

Keskusteluun: Suomesta

Heikki Jokipii, 14. 10. 2012.

Takaisin uutislistaan

Puu

© Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa - Turvattu Luonto ry