https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Michael_Pax Tuija Mononen, Luomun verkostot, Joensuun yliopisto s. 66 (väitöskirja)
https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-219-083-3/urn_isbn_978-952-219-083-3.pdfSuomalaisen luomun historia ulottuu kuitenkin syviin juurimultiin21. Sampsa Heino-nen on nimittäin jäljittänyt suomalaisen luomun juuret 1900-luvun alkuvuosikymme-nille. Kasvissyöntiä kannattanut uudistusliike, Karjaton maatalous, on menetelmällisesti niin lähellä 1900-luvun lopun luomuviljelyä, että Heinosen (2006) tulkinnan mukaan sitä voidaan pitää luomuviljelyn yhtenä edeltäjänä. Liike kehittyi 1920-luvulla Saksassa. Sitä voi nimittää luomun esiasteeksi, vaikka Suomessa erityiset kasvinsyönti- ja luonnon-parannusliikkeet olivat suositumpia. Liike ei sallinut eläinten hyödyntämistä maatalou-dessa ja elintarviketuotannossa. Vain kasvissyönti oli hyväksyttävää. Liikkeen edustajilla ei ollut kielteistä kantaa keinolannoitteisiin. Niiden hintaa saatettiin kritisoida kalliiksi, mutta niitä ei pidetty epäluonnollisina tai niiden ympäristövaikutuksia kielteisinä, mitkä ovat nykyisiä keinolannoitteita koskevia asenteita luomun puolustajien joukossa. Karja-ton viljely ei ollut tavoitteiltaan ympäristötietoista tai muita ekologisia kysymyksiä poh-tivaa ja tiedostavaa. Viljelymenetelmä oli poikkeuksellinen nimenomaan karjattomuuden takia. Myöskään eläinten kohtelussa ei vaadittu lajityypillisten ominaisuuksien huomi-oonottamista kuten nykyisessä säädöstenmukaisessa luomueläintuotannossa.
Suomalaisen luomuviljelyn historiallisia juuria voidaan etsiä myös 1920-luvulta, jol-loin Suomessa oli joitain karjattoman viljelytavan puolestapuhujia. Näiden henkilöiden tarinat ovat värikästä luettavaa (ks. Heinonen 2006). Esittelen seuraavaksi joitain luomun esiasteen kannattajia lyhyesti sekä luomun historian vaiheita Suomessa. Eräs puolesta-puhujista oli lääkäri Edward Wilhelm Lybeck, joka perusti vuonna 1904 Elämänmä-en hermotautiparantolan Vilppulaan. Myös puutarhuri Toivo Uusikallio oli innostunut karjattomasta viljelystavasta ja hän perusti luomuelämäntapaa ja kasvissyöntiä korostaneensiirtokunnan Brasiliaan. Siirtokuntaan muutti yli sata suomalaista. Luomun viljely-teknisestä näkökulmasta mielenkiintoisimpia ovat Uuskallion kylvötiheyskokeet ja lannoitusmenetelmät, joissa puutarhaviljelyn periaatteita sovelletaan peltoviljelyyn. Myös ylistarolainen Jaakko Kaukonen perheineen lähti etsimään parempia olosuhteita luomue-lämäntavalle Etelä-Amerikasta. Päämääräänsä hän ei tavoittanut, mutta jatkoi vielä valit-semallaan tiellä Kurkijoella vuosina 1930–1942. Karjaton viljely ei Kaukosten ja Uuskal-lion toiminnan jälkeen enää kehittynyt, joten sitä ei voi suoraan rinnastaa luomuviljelyyn. Sampsa Heinonen (2006, 110) tulkitsee sen kuitenkin olevan henkiseltä perinnöltään tärkeä, sillä se aloitti vaihtoehtoisen viljelyn tradition.
Suomalaiset viljelijät eivät kiinnostuneet laajemmin karjattomasta maanviljelystä. Toi-sen maailmansodan jälkeen paremmin järjestäytynyt biodynaaminen viljely selätti karjat-toman viljelyn lopullisesti. Biodynaamisessa viljelyssä korostui nimenomaan nautakarjan kasvatus ja niin sanottujen biodynaamisten hoitoaineiden eli preparaattien käyttö. Vertai-lun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi vuonna 2006 Suomessa oli luomuvalvonnassa eläimiä 432 tilalla liki 4000 luomutilasta22. Käytännössä siis moni luomutila ei käytä lan-noittamiseen lainkaan karjanlantaa tai se on tuotava tilan ulkopuolelta. Karjattomuuteen luomutiloilla vaikuttavat kuitenkin nykyisin enemmän yleiset maatalouden tuotanto-olo-suhteet kuin eettiset tai ideologiset tavoitteet. Tavoitteellisesti karjatonta luomuviljelyä, vegaaniviljelyä, kehitetään nykyään ainakin Isossa-Britanniassa. (Heinonen 2006, 109.)
Ensimmäisen luomuviljelykokeen aloitti Suomessa vuoden 1927 keväällä agronomi Henrik Wärnhjelm. Antroposofiaan olivat puolestaan tutustuneet diplomi-insinööri Uno Donner ja hänen vaimonsa Olly. He päättivät siirtää Lohjalla sijainneen Kirkniemen kar-tanon maat biodynaamiseen viljelyyn niin ikään vuonna 1927 ja jatkoivat tilanpitoa reilut 15 vuotta. Tila joutui sodan takia huonoon kuntoon ja pariskunta joutui siitä luopumaan. He olivat itse muuttaneet ulkomaille ja iso tila suunniteltiin alun perin palstoitettavaksi asutustiloiksi. Donnerit luovuttivat kartanon C. E. Mannerheimille virka-asunnoksi; val-tio oli nimittäin luvannut Mannerheimille asunnon kiitokseksi palveluksista. Näin tila säästyi jakamiselta. (Kuisma 2001, 130; Heinonen 2002; 2006.)
Pohjoismaista ensimmäisenä yhdistys ennätettiin perustaa Tanskassa vuonna 1936. Suomi seurasi kymmenen vuoden viiveellä, kun vuonna 1946 perustettiin Rudolf Steinerin oppeihin nojaava Biodynaami-nen yhdistys (ks. taulukko 7). Perustajina oli ensimmäisen viljelykokeen jo 1920-luvun lopulla tehnyt Henrik Wärnhjelm ystävineen. Vaikka hän oli lopettanut tilanpidon pari vuotta aiemmin, jatkoi hän viljelykokeita Kirkkonummella sijainneella Sjökullan koulu-tilalla.
Heinonen, Sampsa (2002). Suomalaisen luomun juurilla. Teoksessa Saukkonen, Anna (toim.): Ympäristöhistorian monet kasvot – kirjoituksia suomalaisesta ympäristöhistoriasta. Turun yliopiston Historian laitoksen julkaisuja 62. Turku. 327–347.
Heinonen, Sampsa (2006). Raitis raadoton ravinto. Karjaton maatalous liike Suomessa 1910–1930. Teoksessa Mononen Tuija & Tiina Silvasti (toim.) Ruokakysymys. Näkökulmia yhteiskuntatieteelliseen elintarviketutkimukseen. Gaudeamus: Helsinki. 88–212.