Tässä taitavat nyt perinteisesti skeptisellä puolella olleet pelotella:
Scientists Divided Over Impact Of Solar Minimum On Global Temperatures
Earth could face frosty weather and biting snow storms over the next 30 years as an ominous “solar minimum” grips the planet, a scientist has warned. Fortunately, it’s not all doom and gloom – other experts believe that a Grand Solar Minimum will have little effect on our climate.
Ja perinteisesti pelotellut osapuoli rauhoittelee. Tai siis se, millä se on pelotellut, jäisi edelleen voimaan.
Mutta nyt ilmeisesti selviää, kumpi osapuoli on oikeassa. Ja sellaisessa ajassa, että minulla itsellänikin on mahdollisuus todistaa sitä, kuinka asiassa kävi. Eli tuon jutun mukaan noin 10 vuodessa.
Myöntää täytyy, että minua ovat ottaneet pannuun ennusteet siitä, mitä tapahtuu noin vuonna 2100. Itsenikin kannalta, mutta myös siitä syystä, että ennustajatkin ovat olleet täysin turvassa. Ovat nykyisin ja jopa vielä silloin. Jos heidän ennusteensa on mennyt täysin pieleen, kukaan ei enää muista, että sellaista on tehtykään. Jos he ovat onnistuneet täysin, sitten kyllä saatetaan muistaa. 50 vuoden päähän ulottuvien ennustusten kohdalla ei ole ihan samalla tavalla, mutta kyllä melkein on: kuka vielä muistaa, mitä v. 1970 maailmalle ennustettiin tapahtuvaksi tähän vuoteen mennessä? - En minä ainakaan: happosateet, joiden piti hävittää Euroopan ja Suomen metsät, taisivat olla 1980-luvun puolella? Linkola oli jo silloin jeremiadeineen liikenteessä, mutta en ole enää varma, sanoikin hän jotain niin täsmällistä, että sitä voisi pitää ennustuksena.
Siitä olen varma, että ilmaston muuttumisesta hän ei sanonut mitään!