Muut > Muut aiheet

"Faktalietsonta" ym. - ilmastokeskustelua halutaan rajoittaa?

(1/95) > >>

Heikki Jokipii:
Maailmalla puhutaan - ja syytetään - jo tällaisesta, "faktojen lietsonnasta":

Pielke and Lomborg accused of “fact mongering”

Ihanko sattumalta Vihreässä Langassa ilmestyi myös tämä päätoimittaja Riikka Suomisen kolumni:

Fanitettujen tutkijoiden positiivisuus on riski ilmastolle

Kyse on molemmissa tapauksissa samasta asiasta. Annetaan Suomisen kertoa, mikä se on:


--- Quote ---Valtaoja on tehnyt roslingit. Hänen puhetilaisuutensa täyttyvät kirjastoissa ja messuilla. Tieteen- ja teknologian vihreät ja Kokoomuksen Tulevaisuuspäivät ovat palkanneet Valtaojan puhumaan.

Näissä puheenvuoroissa hän muistuttaa, miten ennenkin olemme pelänneet tulevaa, mutta että ihmisellä on pohjaton kyky keksiä uutta ja ratkaista ongelmia.

Esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuudessa Valtaoja sanoo näin:

”Lyhyellä ajanjaksolla ne asiat, joista olemme nyt huolissamme, ovat sadan tai tuhannen vuoden päästä vain huvittavia. Esimerkiksi ympäristöongelmat ovat ohimeneviä ja pieni ongelmia, ja ne ovat täysin ratkaistavissa.”

Sellaisen kommentin jälkeen tarkennus siitä, että ilmastonmuutos on iso ongelma, jää varjoon.

Tämä on Roslingin ja Valtaojan myönteisen viestin ongelma. Se aiheuttaa valtavan riskin ilmastolle.
--- End quote ---

Eli tosiasioiden kertominen - jos ne ovat myönteisiä, rauhoittavia - on ongelma, jos se tuudittaa ihmiset uskoon, ettei ilmastonmuutos nyt ole tärkein ja kiireellinen ongelma. Aivan äärimmäisen kiireellinen. Niin kiireellinen, ettei oikeastaan muita ole.

Yksikään molemmissa artikkeissa mainituista henkilöistä ei ole varsinainen ilmastokeptikko. Ei Lomborgkaan, vaikka hänelle on jostain syystä muodostunut sellainen maine, että olisi tai olisi ollut.

Mutta nyt näyttää siltä, että kaikenlainen kriittisyys asiassa halutaan vaientaa. Jos jotkin tosiasiat näyttävät hiukankin puhuvan ilmastonmuutosteoriaa, tai sen tuhoskenaarioita vastaan, sen pahempi tosiasioille.

Puhumattakaan niistä varsinaisista skeptikoista. Sellaisten tieteellisten havaintojen tai teorioiden esille tuominen, ettei tässä ihan jäniksen selässä ottaisikaan, ja/tai että ilmastoon vaikuttaa muukin kuin ihmisen toiminta, on tietysti "heidän" mielestään kerta kaikkiaan kiellettyä. Jopa rikollista.

Heikki Jokipii:
Eivätkö nämä lauseeet HS:n mielipidekirjoituksessa ...

Tieteen iskussa huuhaata vastaan on muistettava tiedeyhteisön omat rajoitukset


--- Quote ---Oikea ase ei myöskään ole leimaaminen. Ilmastonmuutoksen simulaatiomalleja arvosteleva ei ole denialisti.
--- End quote ---

... ole edellä kuvatulta kannalta jo hiukan vaarallisia? Jos tuossa arvostelussa se, että "ilmastonmuutos on iso ongelma, jää varjoon"?

Kuten se helposti jää, esim. silloin kun osoitetaan, että suurin osa ilmastomalleista on ennustanut reippaasti nopeampaa lämpenemistä kuin mittaukset.

Kun taas poliittisesti korrekti tapa on valita niistä malleistakin pahimmat (IL 23.12.2018):

Armoton ennuste: Joulu 2068 on suurella todennäköisyydellä musta - näin ilmastonmuutos synkistää Suomen talvet


--- Quote ---Jatkossa varsinkin jouluja varjostaa epävarmuus. Suomessa eniten lunta on perinteisesti keskitalvella eli vasta joulun jälkeen. Pessimistisimmät ilmastomallit ennustavat jopa viiden asteen nousua Suomen talvien keskilämpötiloihin. Silloin ainakin osa Suomea olisi lähempänä nykyisen Unkarin lämpötiloja ja näiden mallien mukaan ainakin Etelä-Lapissa voitaisiin nähdä myös lumettomia jouluja.

Maltillisten ennusteiden mukaan Suomen talvilämpötila nousisi 50 vuodessa 2–3 astetta – mutta jo sillä olisi merkittäviä vaikutuksia, arvioi yliopistonlehtori Jouni Räisänen Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskukselta.

– Kahden asteen nousulla Pirkanmaalla, Tampereen korkeudella, olisi samanlaiset olosuhteet kuin nykyisin aivan rannikolla ja esimerkiksi Helsingissä, eli ei nyt aivan dramaattista. Jos lämpötilan nousu olisikin neljä astetta, sitten päädytään Keski-Suomeen Jyväskylä–Kuopio-linjalle, jossa olisi samanlaiset olosuhteet kuin Helsingissä.
--- End quote ---

Vaikka Iltalehti kyllä tuossa mainitsee epävarmuudenkin. Mutta kiinnittäisin huomiota siihen, että mainitaan pessimistiset ja hiukan maltillisemmat ennusteet. Mutta ei kaikkein lievimpiä ja optimistisempia ennusteita. Se olisi jo denialismia - vaikka juuri niiden mukaisesti on lämpötila tähän asti kehittynyt:

Regional Models: 3-10°C Warming In The Next 80 Years. Observations: No Warming In The Last 40-100 Years.

Siellä on mukana muutamia käyriä maailman pohjoisosistakin.

Juuri tänään on Helsingin tammikuinen aamu hyvin valkoinen. Kyllä siitäkin löytää takavuosilta ennusteita, ettei näin olisi oikeastaan pitänyt enää tapahtua.

Heikki Jokipii:
Tietysti tuohon Vihreän Langan kritiikkiin voi olla taustana sekin, että Valtaojan optimismi perustuu vääriin keinoihin.

Hänhän avoimesti kannattaa ydinvoimaa, ja vielä sen uusia sukupolvia, sekä breedereitä että fuusioreaktoreita. Ja siltä pohjalta ei näe viher-kristillistä kieltäymyksien tietä ainoana vaihtoehtona. Tai vaihtoehtona lainkaan.

Riikka Suominen ei sitä suoraan em. kirjoituksessaan sano. Mutta kun hän kertoo tämän ...


--- Quote ---Kun haastattelin valtionvarainministeri Petteri Orpoa (kok) keväällä siitä, onko talouskasvu välttämättömämpää kuin ilmastonmuutoksen torjunta, viittasi hän juuri Valtaojaan.
--- End quote ---

... tulee hän samalla kertoneeksi, että talouskasvun torjunta on välttämätöntä, hänen mielestään. Ja kaikki tuonlaisin "teknisiin" keinoihin vetoaminenkin on tällöin vääränlaista, vaarallista optimismia?

Heikki Jokipii:
Ronald Bailey oli USA:ssa nähnyt tuon saman edellä mainitun ilmiön:

Green New Deal Will Try Anything Except Nukes, Hydro, Markets...
Using climate change as an excuse to pursue other social and economic goals.


--- Quote ---The letter's signatories then, however, insist that "any definition of renewable energy must also exclude all combustion-based power generation, nuclear, biomass energy, large scale hydro and waste-to-energy technologies." Furthermore, the coalition opposes "market-based mechanisms and technology options such as carbon and emissions trading and offsets, carbon capture and storage, nuclear power, waste-to-energy and biomass energy." Basically, the only acceptable energy is electricity produced by wind or solar power.
--- End quote ---

***

Olisiko tässä Harjanteen salattua kritiikkiä omaa puoluettaan kohtaan:

Ilmatieteen laitoksen tutkija: Ilmastokeskustelussa on mittakaavavirhe


--- Quote ---Vihreillä on edelläkävijän asema ilmastokeskustelussa. Kun Suomen Kuvalehti vertaili puolueiden ilmastotoimia, oli vihreät ykkönen.

Harjanteen mukaan asema pitää käyttää siihen, että poliittinen keskustelu siirtyy radikaalimman ilmastopolitiikan suuntaan.

”Pitää määrittää keskustelun kenttä. Tällä hetkellä ilmastokeskustelu käydään poliittisesti määritellyssä todellisuudessa eikä tieteen asettamassa todellisuudessa”, hän sanoo.
--- End quote ---

Harjanteen tiedetään mm. kannattavan ydinvoimaa.

Heikki Jokipii:

--- Quote from: Heikki Jokipii on 17.01.19 - klo:08:31 ---Tietysti tuohon Vihreän Langan kritiikkiin voi olla taustana sekin, että Valtaojan optimismi perustuu vääriin keinoihin.

Hänhän avoimesti kannattaa ydinvoimaa, ja vielä sen uusia sukupolvia, sekä breedereitä että fuusioreaktoreita. Ja siltä pohjalta ei näe viher-kristillistä kieltäymyksien tietä ainoana vaihtoehtona. Tai vaihtoehtona lainkaan.

--- End quote ---

Tällaisia uutisia ei Suomen media yleensä julkaise:

Rosatom on käynnistänyt MOX-polttoaineen teollisen tuotannon hyötöreaktoreita varten

Sille kun ei breedereitä oikeastaan ole olemassakaan. Eikä varsinkaan Venäjällä.

Tuollaisista asioista ei ilmeisesti pidä puhua. Mieluummin jatketaan puhumista kulutuksen ja tuotannon rajoittamisesta. Ja erityisesti energian säästämisestä, missä se suinkin on mahdollista. Tällaiset visiot siinä vain hämäisivät:


--- Quote ---Nopeissa hyötöreaktoreissa, joissa käytetään uraani-plutoniumpohjaista sekaoksidipolttoainetta, syntyy sen käytön aikana tarpeeksi plutoniumia, jotta siitä saadaan tarpeeksi uutta polttoainetta reaktoria käyttöä sekä myös toisille reaktoreille valmistusta varten. Käytetyn ydinpolttoaineen kierrätyksen ja uusien uraani-plutoniumpolttoainenippujen valmistuksen ansiosta luonnonuraanista saatava energiamäärä kasvaa lähes 100-kertaisesti.

Venäläisellä Belojarskin ydinvoimalaitoksella sijaitsevan BN-800-hyötöreaktorin kaupallinen käyttö alkoi vuonna 2016. Kyseinen reaktori on tarkoitettu suljetun polttoainesykliteknologia kehittämiseen, mukaan lukien täysin MOX-polttoaineella ladattua reaktorisydäntä varten.
--- End quote ---

Vaan jatketaan sen väitteen toistamista, että ydinvoimassa on se jäteongelma, joka kestää 100 000 vuotta. Ja sen suunnittelemista, miten tuo ehkä satakertainen energialähde saataisiin maan sisään haudatuksi tuoksi ajaksi.

Ja jatketaan hyöty- ja fuusioreaktorien sotkemista toisiinsa. Ja heti perään todetaan, että fuusiorektorit tulevat mahdollisiksi ehkä joskus, mutta vasta tulevaisuudessa.

Belojarskin ja BN-800-hyötöreaktorin olemassaolon täytynee olla suorastaan sotilassalaisuuksia. Niin harvat niistä tuntuvat tietävän.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Go to full version