Hesarissa tänään oli iso
juttu kiinalaisesta lääketieteestä. Artikkeli toi esille sielläkin asiaan kohdistuvan kritiikin, mutta jollakin tavalla kuitenkin ihannoi sitä, mm. tuomalla esiin, miten eräät lääkärit yhdistävät modernin lääketieteen näihin perinteisiin kiinalaisiin hoitoihin. Lause, joka oli tuotu oikein tekstistä ulos: "Länsimainen tapa on liian kapea."
Tuotiin esille, miten kiinalainen lääketiede luottaa yrtteihin ja miten yrteiksi lasketaan myös eläinten osat.
Osa perinteisistä lääkeaineista on uhanalaisten kasvien tai eläinten osia, joiden myyminen on Kiinassakin laitonta.
Kysyä voi, paljonko tämä lainsuojattomuus silti kauppaa ja käyttöä estää, varsinkin kun kyse on lääkeaineiksi uskotuista aineista. Kyllä tuota menoa jauhettua sarvikuonon sarvea siellä markkinoilla on - niin kauan ainakin, kun on sarvikuonoja.
Tuo idea siitä, että vanhaa taikauskoa voisi onnistuneesti yhdistää moderniin tieteeseen, löytyy kyllä vähäisessä määrin suomalaisenkin lääkärikunnan parista: on mm. laillisia lääkäreitä, jotka muun ohella harrastavat homeopatiaa. Mutta Suomessa käsittääkseni lääkärioikeudet ovat aina hiukan "katkolla" eli uhattuina, Kiinassa taas ei, artikkelin mukaan (valtiovaltakin siellä tukee ko. toimintaa).
***
Artemisiinin keksimisellä ja siitä saadulla Nobelilla voi olla tätä kautta tarkoittamattomia huonoja seurauksia:
Innostusta omaan lääketieteeseen Kiinassa lisäsi entisestään Tu Youyoun tänä vuonna saama lääketieteen Nobel-palkinto. Kiinassa monet ovat tulkinneet tunnustukseksi kiinalaiselle lääketieteelle. Tu eristi malariaa tappavan lääkeaineen kesämarunasta, jota hän tutki vanhoista kiinalaisista käsikirjoituksista löytämiensä vihjeiden perusteella. Tutkimukset hän teki kuitenkin länsimaisin menetelmin.
Vanhoissa käsikirjoituksissa on varmasti myös tuo "vihje" sarvikuonon sarven parantavista vaikutuksista.
