Kehitysyhteistyöjärjestöjen sitoutuminen luomuun

[Heikki Jokipii]

Jukka Pakkala kertoi tästä toisesta Solidaarisuuden hankkeesta Uutispäivä Demarissa 15.12.2011 otsikolla ”Onnistuneet esimerkit vetävät aratkin ihmiset mukaan”. Otsikosta huolimatta kuvaus oli aika surumielinen, asiassa on onnistuttu vain hitaasti ja osittain. Ingressi jutussa kertoo:

”Kolmasosa Solidaarisuuden Nicaraguan maaseutukehityshankkeessa mukana olleista on päässyt erinomaisiin tuloksiin”.

Mutta kaksi kolmasosaa siis ei, ainakaan erinomaisiin. Surullista tarinaa:

”Heriberto Martinez on viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana ollut mukana neljässä maaseutukehityshankkeessa. Silti hänen pienen tilansa tuottavuus ei ole lankaan parantunut. Jos Heriberto Martinez ei etsisi vuoden aikana tilapäisiä palkkatöitä, hän kuolisi nälkään odotellessaan seuraavaa satoa. Heriberto Martinez ei ei usko, että köyhä maalainen vois puskea kohtaloaan vastaan kuvittelemalla, että saattaisi itse muuttaa elinolojaan.

- Pitää vaan joka päivä keskittyä tavalliseen pärjäämiseen ja toivoa, että jostakin saa apua, jos sato menee vallan pilalle, hän sanoo.

Jutussa on kyllä sitten joitakin menestystarinoitakin, mutta sitten myös lisää kuvausta siitä, miten ei päästä köyhyyden kierteestä irti.

Tässä Solidaarisuuden verkkolehdessä on sitten toinen kuvaus Nicaraguan maaseutuhankkeesta.

Onko myös Solidaarisuuden Nicaraguan hanke sitoutunut tiiviisti luomumenetelmiin, kuten Ugandassa? Sitä ei suoraan sanota, mutta ei toisaalta kyllä myöskään kerrota, että tehoviljelyn menetelmät olisivat käytössä.

Jotenkin – tietämättä, ihan intuitiolla – tulee mieleen, että Heriberto Martinezin ongelmat olisivat voineet , ellei ratketa niin ainakin helpottua, jos hänellä olisi ollut käytössään tehokkaita keinolannoitteita ja nk. kemiallisia torjunta-aineita.

Voin olla väärässäkin. Mutta olisi mielenkiintoista tietää, oliko näitä ”panoksia” tarjolla näissä neljässä maaseutukehityshankkeessa, joissa Heriberto Martinez oli mukana.

[Heikki Jokipii]

Koska en tiedä, niin lähetin äsken UD:lle tämän viestin, yleisönosastossa julkaistavaksi:

Jos on, kuten Jukka Pakkala kertoi  Solidaarisuuden maaseutuhankkeesta Uutispäivä Demarissa 15.12.2011, että …

”Heriberto Martinez on viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana ollut mukana neljässä maaseutukehityshankkeessa. Silti hänen pienen tilansa tuottavuus ei ole lainkaan parantunut.”

… niin syy tähän masentavaan tilanteeseen ei voi olla yksin Heriberto Martinezin.

Onko kyseisissä projekteissa kokeiltu sellaisia asioita kuin keinolannoitteet ja torjunta-aineet? Joilla on muualla päästy yllättävän hyviin tuloksiin? Näin on tapahtunut esimerkiksi Malawissa jo vuosien ajan, ja sen mallia seuranneissa Sambiassa ja Tansaniassa, nyt tänä vuonna.

Pakkala varmaan osaa kertoa asiasta lisää.

Heikki Jokipii (jne.)

PS. 21.12.2011: UD julkaisi tänään tämän kysymykseni.

[Heikki Jokipii]

Tämäkin norjalainen kehitysapuporukka Utviklingsfondet on myös hulluna luomuun:
 
A Viable Food Future

Heti esipuheessa kehutaan Vandana Shiva, Olivier de Schutter jne.

Heitän tähän nyt vain nämä linkit, mahdollista myöhempää kritiikkiä ja käsittelyä varten. Muistutukseksi, että näin valitettavasti yhä on, mitä otsikkomme sanoo. Ja että asialle pitäisi – kansainvälisesti – tehdä jotakin.

Vaikka Suomen KEPAn osalta asia onkin vähän helpottanut. Vai onko sielläkään?  Se luomu vaan kummasti aina välillä siellä putkahtaa esiin.

[Heikki Jokipii]

 
Tämä alla olevan otsikon mukainen asia on aivan paikallaan ja varmasti hieno tilaisuus:
 
Maailman keittiöiden harvinaisuuksia Maailma kylässä -festivaalilla
 
Mutta mitä ihmettä tekee samassa tilaisuudessa tämä (lihav. HJ):
 

Rautatientorille nousee tänä vuonna uutuutena Herkkukylä, jossa tarjotaan maistiaisia luomu- ja lähiruuasta.

Ja miksi juuri tällaisia valintoja keskustelijoiksi (lihav. HJ):
 

Maattomien ystävät ry:n Otto Bruun, Greenpeacen Maija Suomela ja Etelä-Suomen Luonnonmukaisen Viljelyn Yhdistyksen Jukka Lassila keskustelevat aiheesta valtaako agribisnes ruoantuotannon alaa?

Myös Greenpeace kuten tunnettua ajaa myös luomuviljelyn asiaa, ja taitaapa olla niin, että tämä Maattomien ystävät ry on myös samalla asialla, päätellen siitä, että sen sivustolla taustamaateriaalina on mm. tämän Markus Krögerin tämä juttu ...
 
Etelä-Amerikan hallitukset ovat agribisneksen juoksupoikia
 
.... jossa kannatettu ”akroekologia”, kuten täällä kaikki jo tietävät, on juuri sitä itseään, luomuviljelyä, vaikka toisella (häpeilevällä?) nimellä.

Eli tästä "hapatuksesta", tai voisimmekohan käyttää jopa sanaa "addiktio", ei KEPA näytä päässeen irti, vaikka jo hetken näytti paremmalta.
 

[Heikki Jokipii]

Tässä on otsikkomme ilmiöstä taas yksi esimerkki. Muutoin ihan sympaattinen ja tehokaskin kehitysyhteystyöjärjestö ActionAid käyttää osan tarmostaan luomuviljhelyn puffaamiseen kehitysmaissa ...
 
Time for a More Sustainable Global Food System

... eli "on entistä kestävämmän globaalin ruokajärjestelmän aika". Ja luomuvaihtoehtohan se on ("agroekologiaksi" nyt nimettynä). Se kuulemma antaisi kehitysmaiden viljelijöiden elämään "arvokkuutta" jne.
 
Ja tarkoituksena onkin yrittää ajaa tätä vaihtoehtoa Rio+20 -kokouksessa. Eli siellä on siis ActionAid myös asiasta "vääntämässä".
 

[Heikki Jokipii]

KEPAssa on havaittavissa hiljaista, tosin vähän horjuvaa kehitystä ruokakysymyksissä realistisempaan suuntaan.

Tämä kehitys näkyy hyvin sen Maailman Kuvalehden ruokanumerosta 11/2012.

Sen eräällä lailla pääartikkeli "Miten ruokitaan maailma?" kuvaa tilanteen ja sen haasteet jo varsin objektiivisesti, ja vaikka todetaan näin (lihav. HJ) ...

Rikkaiden maiden hyvinvoivan kansan parissa tehotuotantoruoka kuulostaa epäterveelliseltä, epäeettiseltä ja jotenkin vanhanaikaiselta. Me haluaisimme uskoa, että maapallo pelastetaan luomuruualla.

... siihen ei artikkelissa lopulta uskota, vaan myönnetään, kuten väliotsikko sanoo: "Luomu ei riitä".

"Vanhasta muistista" on lehdessä kyllä sitten artikkeli "Luomu ratkaisee ongelmia yksilöstä käsin", jossa yritetään etsiä luomulle kuitenkin jotain roolia maailman nälän voittamisessa.

Artikkeli "Luomua lähiöihin" on myös tätä "perinteen painolastia", enkä oikein ymmärrä, mikä tällaisesta puuhastelusta kertovan jutun funktio tässä yhteydessä - maailman ruokkimisesta puhuttaessa - ylipäänsä on.

(Minäkin asun Helsingin Puotilassa, ja voin myös kertoa eräänlaisesta "ruokapiiristä" täällä ja sen "yhteisöllisyydestä". Me käymme tietyssä tuttavapiirissä aina aika ajoin toistemme luona syömässä, ja hiljaisesti tietysti kilpailemme siitä, kuka maittavampia aterioita saa aikaiseksi. Ja ruokatarvikkeet - niin, nekin ovat eräällä tavalla lähiruokaa: hankittu joko Puotilan ostoskeskuksesta 200 metriä tästä, tai n. kilometrin päästä Itäkeskuksesta tai sitten tuosta ikkunastani näkyvästä Prismasta 300 metrin päästä.

Ostarimme ruokakauppa selvästi vähän kärsii näiden läheisten supermarketien kilpailusta - ja nyt siihen kilpailuun on sitten tullut mukaan tämä suoramyyntikin: "Kolmisenkymmentä ruokapiiriläistä [...])

[Heikki Jokipii]

Suomen sosiaalifoorumi on usean järjestön järjestämä tilaisuus. Sen sisältönä ja tavoitteena on kansainvälinen solidaarisuus, köyhien maiden ja ihmisten aseman parantaminen.

Mutta kuinka ollakaan, sen osiossa ...

Ruoka ja valta

... puuhataan ja suunnitellaan "luomuvallankumousta". Edes malliksi ei panelistien joukkoon ole otettu ketään, joka saattaisi esittää kriittisiä käsityksiä.

Että siellähän on muitakin osioita, joissa puhutaan ruoasta ja viljelystä? Niin  on, vaikka tämä:

Ruokatuotannon etiikka ja ruoan teologiaa

Mutta tuskinpa sielläkään - kirkon aiemmat kannanotot huomioon ottaen - kerrotaan, minkälainen siunaus tehoviljely (ja nyttemmin myös GM-tekniikka sen osana) maailman köyhille on.

PS. Tämä on jännä lause: "Myös Suomessa maanviljelijät ovat paineen alla, ja tilakoko kasvaa nopeasti." Tästä jostain "paineestako" tämä ilmiö johtuu:

Luomutilojen keskimääräinen peltoala vuonna 2009 oli 69 hehtaaria. Ne olivat kolmanneksen suurempia kuin tavanomaiset tilat.

Mutta tilakoon kasvaminen olisi siis jonkinlainen huolestuttava ilmiö? Ainakin - rivien välissä - kehitysmaissa?
 

[Heikki Jokipii]

Kepa on pitkälle siivonnut luomulinjan puffaamisen pääsivustoltaan, mutta näyttää rakentaneen melkeinpä tätä tarkoitusta varten tällaisen toisen sivuston:

Maailman laitamilla

Siinä linkatussa artikkelissa, ja muissakin, on koko vanha linja. Kritiikittömästi, vaihtoehdottomasti.

Malawikin mainitaan - mutta vain peltometsäviljelykokeiluistaan, ei siitä, millä ja miten maa tosiasiassa teki ruokatuotantonsa läpimurron.

Paitsi luomuviljelyn ihannointia, sivustolla on selvästi vahvasti mukana jonkinlaista "vandanashivalaista" köyhyyden ihannointia, so. köyhät eivät olekaan köyhiä, vaan omassa kulttuurissaan rikkaita, kunhan monikansalliset yhtiöt tms. eivät tule häiritsemään ja heitä "köyhdyttämään".

PS. Tekstissä mainitaan myös ruokahävikin ongelma. Ohessa olevassa kuvassa esitetyillä perinteisillä viljasiiloilla varustettuna viljelijä voi olla käytännössä varma, että erittäin suuri osa hänen sadostaan tuhoutuu. Tilalle pitäisi saada siilo ruostumattomasta teräksestä, tai vähintään muovisäkityssysteemi. Mutta ei, ne täytyisi ostaa muualta, ja tällöin saattaisi tulla ikävästi riippuvaiseksi ... jopa riistetyksi ...

No, ehkäpä nuo siilot olivat vain kuvituksena. Mutta Suomessa ei kyllä maatalouden nykytilanteesta kerrottaessa käytetä kuvituksena materiaalia kotiseutumuseosta.

[Heikki Jokipii]

Jo mainittu OXFAM yrittää etsiä jotain kompromissia asiassa …

Oxfam: Mielikuvitusta maatalouteen

… antamalla tuossa raportissaan molempien päälinjojen kannattajien kertoa näkemyksistään.

Oxfamin mielestä keskustelu siitä, riittääkö ruokaa kaikille, kilpistyy liian usein kahden ääripään väittelyksi: ratkaisuna nähdään joko laajamittainen teollistunut maatalous tai pienviljely.

Mutta sekin joutuu toteamaan:

Oxfamin mielestä verkkokeskustelu ja asiantuntijoiden pohdinnat osoittavat kuitenkin sen, kuinka vaikeaa ideointia on maataloudesta puhuttaessa aloittaa puhtaalta pöydältä ja keksiä uudenlaisia, jopa radikaaleja ajattelumalleja.

Ihan kylmän rauhallisesti kuitenkin kysyisin, mikä ihmeen tarve meillä on "uudenlaisiin, jopa radikaaleihin malleihin" . jos toimiva "vihreän vallankumouksen" malli on jo olemassa.

"Mielikuvitusta" tarvitaan varmasti ruoan matkalla keittiöstä pöytään, mutta tarvitaanko sitä todella sen matkalla pellolta keittiöön?

Kaikissa asioissa tasapuolisuus ja molempien osapuolten näkemysten huomioon ottaminen ei ole viisautta.

Silti, jo tuo, että OXFAM huomioi tehoviljelyn merkityksen, eikä ole sitä (monen muun vastaavan järjestön tapaan) suoraan tuomitsemassa, on jo edistystä!

_____

PS. 24.8.12: Lisäsinpä Kepan palstallekin kommentin (näkyy varmaaan maanantaina)

[Heikki Jokipii]

Muistaakseni se oli Kaj Chydenius, joka joskus 1960- tai 1970-luvulla pidetyssä vasemmistolaisessa musiikkijuhlassa lohkaisi, että muistakaa sitten, että siirtyminen 12-säveljärjestelmään ei ole sama asia kuin siirtyminen sosialistiseen järjestelmään.

Kun "edistykselliset" nykyään aivan oikein näkevät räikeää epätasa-arvoa ja sitä kautta muutettavaa maailman ruokatuotannon kokonaissysteemissä, pitäisikö heitä myös muistuttaa siitä, että kyse on useista eri asioista: sellainen maatalouden "vallankumous", jossa siirryttäisiin enemmän tai vähemmän luomuviljelyyn, ei itsessään mitenkään edistä tasa-arvoa *) maailman ruokatuotannossa, tai jakelussa. Vaikka niin saataisiinkin näpäytettyä suuria ahneita monikansallisia yhtiöitä.

_______________

*) luultavasti ei edes siten, että kaikki olisivat sitten yhtä nälkäisiä ...

[Heikki Jokipii]

Luultavasti luomua kannattaessaan nämä kehitysjärjestöt eivät aina tarkoita varsinaista, sertfioitua luomua. Paitsi tietysti silloin, jos ne puhuvat vientimahdollisuuksista, tai Reilun kaupan luomutuotteista.

Vanhasta muistista Kepa on kyllä taas hyväksynyt perinteiselle eettisten joululahjojen palstalleen joukon luomukauppiaita. *)

Mutta minkälainen merkitys varsinaisella luomulla on maailmalle, ja erityisesti kehitysmaille, ihan numeroiden valossa.

Pohjois-Amerikka ja Eurooppa kuluttavat 96% luomutuotteista. Luomun osuus näilläkin alueilla on vain 1-2% kokonaiskulutuksesta. Jos vielä otamme huomioon luomun korkeamman hinnan, syödystä ruoasta osuus on luultavasti alle prosentin.

Kun luomua syövän maailmanosan väkilukuosuus on n. 10% koko maailmasta, varsinaisen luomun merkitys maailman ruokkimisessa jää siis alle promillen tasolle. Ja on kehitysmaissa siis jotain promillen prosentin luokkaa.

Kuitenkin tämä ilmiö kiinnostaa länsimaista asiaa katsovia:

Intialaiset alkavat ostaa reilun kaupan tuotteita

Doanen mukaan markkinoita on: luomutuotteiden kysyntä esimerkiksi on Intiassa ollut kasvussa. Sama pätee muihin nouseviin talouksiin. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa luonnonmukaiset tuotteet ovat olleet keskiluokan parissa muodissa jo vuosia.

_______________

*) Tosin Kepan sivulla on tällainen "disclaimer":

"Kepan verkkosivuilla julkaistujen lahjavinkkien eettisyys, ekologisuus tai reiluus pohjautuvat  listalla olevien yritysten ja muiden yhteisöjen omaan ilmoitukseen, eikä Kepa vastaa sivulla mainostettavien palveluiden sisällöstä."

(Liekö muuten minun aiempina vuosina esittämäni kritiikin vaikutusta ..)

[Heikki Jokipii]

Eräänlainen kehitysyhteistyöjärjestö on myös tämä ruotsalainen säätiö, joka jakaa näitä "vaihtoehto-Nobeleita".

Rauhantyössä ja ihmisoikeuksien puolustamisessa ansioituneiden lisäksi palkittiin tänä vuonna luomuaktivisti Hans Herren.

Right Livelihood Award 2013

Surullista, mutta ei yllättävää. Sama palkintohan on aiemmin myönnetty mm. Vandana Shivalle ja kuubalaisille luomuviljelijöille.

Se, että ko. säätiö palkitsee ihan oikeista asioista ihan oikeasti ansioituneita, tekee sen kritisoimisen hankalaksi.

Mutta voisi tietysti yrittää: Dagens Nyheteriin kirjoitus, jossa kerrotaan, miten luomuväen palkitseminen lyö korville säätiön muita tavoitteita? Tai omiin uutisiimme, mutta ruotsiksi/englanniksi.

[Heikki Jokipii]

Tähän Kepan uutiseen ...

Raportti: Vuonna 2050 ruokaa tarvitaan 70 prosenttia enemmän

... ei nyt (yllättäen?) minulla ole mitään huomautettavaa! Se on täyttä asiaa.

Ja erityisesti huomautettavaa ei ole muuten siihen raporttiinkaan, josta se kertoo (ladattavissa Kepan uutisen linkin takaa). Yhteenvedon lukien ja sitä "ratkaisevilta" kohdin selattuni sanoisin, että kyseessä on hyvä, jopa erinomainen raportti ja linjanveto asiasta.

Vaikka sen tekemisessä ei ole ollut mukana FAO (joka sen sivuilla toki tulee usein esille) ja vaikka mukana on ollut UNEP (ja siten tavallaan Achim Steiner). Nyt tämä aiemmin kertomamme ilmiö ei tule esille lainkaan.

No, tämän verran ehkä huomautettavaa on, mutta tämä toteamus on lehdistötilaisuudesta:

"'Yhtäkään viljelijää ei jätetä' -asenne on nyt tarpeen. Naiset tuottavat kehitysmaissa 60-80 prosenttia viljasadosta, joten asennetta voitaisiin alkaa toteuttaa käytännössä kaventamalla sukupuolten välistä kuilua maataloudessa", UNDP:n Helen Clark toteaa.

Tässä vähän "tuoksuu" se asenne, että kaiken täytyy tulla paremmaksi, mutta mikään ei saa muuttua: eli jatkossakin ne 500 miljoonaa pienviljelijää (joista valtaosia naisia) jatkavat pienviljelijöinä. Mikä on pessimistinen ja kunnianhimoton linjaus. Mutta niin kertakaikkisen yleinen. Olemma huomauttaneet asiasta mm.  tässä lausunnossamme.

Ja sen ehkä voi vielä sanoa, että ko. raportissa ei rikkaissa maissa roskiin menevän ruoan vähentäminen ollut niin keskeisessä roolissa kuin Kepan uutisesta voisi ehkä ajatella. (Tämä onkin asia, jonka merkitys on kiistelty. Meillähän on siitä oma keskustelunsa.)

[Heikki Jokipii]

Tähän Kepan uutiseen ...

Raportti: Vuonna 2050 ruokaa tarvitaan 70 prosenttia enemmän

... ei nyt (yllättäen?) minulla ole mitään huomautettavaa! Se on täyttä asiaa.

Ja erityisesti huomautettavaa ei ole muuten siihen raporttiinkaan, josta se kertoo (ladattavissa Kepan uutisen linkin takaa).

Nyt minun täytyy täysin toistaa kommenttini, tällä kertaa koskien tätä Kepan uutista ja siinä kerrottua uutta UNEP:in raportiia:

Raportti: Kestämätön maankäyttö uhkaa köyhdyttää satoja miljoonia hehtaareja

UNEP näyttää nyt todella ottaneen lusikan kauniiseen käteen. Itse raportissa (s. 76) on joitakin mielestäni turhan ysävällisiä lauseita (ja pientä "haaveilua") koskien luomuviljelya ja "agroekologiaa", mutta käytännössä vallalla on realismi: maailmaa ei luomulla ruokita. Ainakaan siis, jos aiotaan (raportissa esitetyllä tavalla) pysäyttää viljelysmaan kasvu.

Nyt kun kehitysyhteistyöjärjestötkin systemaattisesi muistaisivat tämän realismin. KEPAssahan kehitys tähän suuntaan on jo selvästi alkanut.

PS. Oltaisiinko UNEPisakin nyt heräämässä siihen, ettei hiilidioksidipäästöjen vähentäminen suinkaan ole ainoa arvo, jonka vartijaksi se on pistetty? (Vrt. tämä keskustelumme)

[Heikki Jokipii]

Tässä Kepan artikkelissa kehitystyöntekijä Laura Kihlström esittää hyvän kysymyksen:

Milloin viimeksi juttelit viljelijän kanssa?

Kentällä olo voi aiheuttaa kehitystyöntekijässä epämukavuutta, riittämättömyyttä, häpeää - ja kysymyksen: auttaako projektini todellisuudessa millään lailla näitä ihmisiä?

Viljelymenetelmät eivät tuossa - itsessään mietityssä - artikkelissa tule esille, mutta tästä ...

Otetaan esimerkiksi erilaiset kehitysyhteistyön muotisanat. Tällä hetkellä yksi niistä taitaa olla "value chain" eli arvoketju.

... tulee kyllä meille mieleen, että vastaavanlainen muotisana on jo vuosia ollut "sustainable" ja siihen liittyvät muut käsitteet ja ajattelutavat, jotka hyvin äkkiä johtavat siihen, että jos viljelijä saa tuotantopanoksia ulkopuolelta tilan, viljely ei enää ole "sustainable", kestävää ... (vaikka sadot siten kasvaisivat jne.).

Ja jos suomalaisten järjestöjen ja Suomen valtionkin rahoilla pystytetään kehitysmaahan luomuviljelyprojekti, kysytäänkö varmasti: "auttaako projektini todellisuudessa millään lailla näitä ihmisiä?"