Olisi muuten kiva saada alkuun tilasto siitä, millainen jakauma Suomen luomutiloilla on sen suhteen, kauanko tilat ovat luomuviljelyssä olleet.
Mitä vauhtia luomuviljelyssä tapahtuu kiertoa, se on nähtävissä vielä v. 2012 lopussa julkaistusta yhteenvedosta:
Toimijoiden ja tuotantoalojen yhteenveto ELY-keskuksittain 2012 Alareunasta näkyy kehitys vuodesta 2005 vuoteen 2012. Luomutiloja oli kauden alussa ja kauden lopussa käytännössä sama määrä, vähän alle 4300. Mutta saman aikana oli luomuviljelyn lopettanut yhteensä 1964 tilaa, eli lähes puolet edellisestä luvusta (korvaantuen siis uusilla). Eli tässä voidaan karkeast sanoa, että vain noin puolet luomutiloista on 8-vuotiaita tai vanhempia, eikö?
Poistunut luomuala on haettava
v. 2011 raportista. Vuonna 2011 luomuala oli 158 000 hehtaaria, kasvanut v. 2005 luvusta 147 588. Mutta noin 50 000 hehtaarilla oli samana aikana lopetettu luomuviljely. Eli vain suurin piirtein 2/3 luomualasta on sellaista, jolla luomuviljelyä on harjoitettu 7 vuotta tai kauemmin.
Tästä v. 2004 julkaistusta
MTT:n tutkimuksesta voimme sitten sivulta 16 lukea, mistä noin 20 vuotta sitten lähdettiin:
"Vuodesta 1990 vuoteen 1994 luomuviljelty peltoala kasvoi vajaasta 7000 hehtaarista vajaaseen 26 000 hehtaariin."
Eli siitä voi lukea ainakin sen tiedon, että yli 20 vuotta luomussa olleita peltoja on korkeintaan tuo määrä.
Näillä luvuilla saadaan vain asian reunaehdot. mutta voisi olla hyvä, jos Evira julkaisisi tilaston ja kaavion siitä, minkäikäisiä luomutiloja on nyt olemassa, sopivalla luokittelulla.
Tästä reunaehtotarkastelustakin voimme jo tietää, että kyllin materiaalia on Suomessakin eri-ikäisten luomutilojen vertailuun.