Olisiko kirjan kirjoittajalla Mari Koistisella jäänyt osin vanha levy soimaan:
Kirja-arvio: Ruuanjalostuksella on sekä jalot että ahneet päämääränsäTässä tienhaarassa seistään eettisten suuntaviittojen edessä. Jalostusta onkin karkeasti arvioiden kahdenlaista: kaupallista ja yhteiskunnallista. Kalliin biotekniikan kehityksen myötä jalostus on valunut harvoille suuryrityksille, joita vuonna 2000 oli enää kuusi ja vuonna 2010 vain neljä.
Suuri rooli yhteisen hyvän siirtymisestä yksityisen hyvän omaisuudeksi on patenteilla. Kun vaikkapa jotkut alkuperäiskansat löytävät uuden hyötykasvin, suuryritykset nappaavat sen omaisuudekseen, patentoivat, ja myyvät takaisin kovalla hinnalla kasvin alkuperäisille löytäjille. Patentit johtavat monopolisoitumiseen, mikä samalla heikentää jalostuksen monimuotoisuutta ja innovaatioita. Yhteisen hyvän yhteiskunnallinen jalostus kuihtuu, ja jalostuksen hyödyistä saavat nauttia ne, joilla on varaa maksaa.
Ensinnäkin
halvan geenitekniikan, geenieditoinnin myötä kilpailuasetelma on täysin muuttunut.
Ja toiseksi tuo tarina koko kasvin nappamisesta.omaisuudeksi "haisee" kyllä pahasti
Vandana Shivan jutuilta. Patenteista meillä on täällä pieni
oma triidinsä.
Mutta kirja varmaankin pyrkii tasapuolisuuteen ja ansaitsee tutustumisen:
Pahamaineiseksi mielletty geeniteknologia saa Koistiselta ainakin osittaisen synninpäästön. Hän nakee, että ilmastonmuutos tietää luonnonlajeille huonoa, joten tarvitaan geeniteknologian apua. Esimerkiksi voimistuvat sateet ja tuuli kaatavat viljan korret lakoon homehtumaan, mutta geenejä manipuloimalla korsien varsista voidaan saada paksumpia ja siten myrskynkestäviä.