Epätoivoinen yritys vielä pelastaa, mitä pelastettavissa on?
Luomu vai laboratorio? Sri Lankan luomuvallankumous osoitti, että nopeat ja yksinkertaiset keinot eivät ratkaise ruokapulaaLuomun vastustajat saivat Sri Lankan epäonnistuneesta maatalouspolitiikasta pontta väitteilleen. Globaalin etelän ruokaongelmien syyt ovat kuitenkin muualla kuin luomutuotannossa.
Se tehtiin kuulemma vain liian nopeasti:
Sri Lankan oli määrä siirtyä tuottamaan omavaraisesti luonnonmukaista lannoitetta ja luoda noin kaksi miljoonaa puutarhaa, joissa kasvatettaisiin ruokaa paikallisten tarpeisiin. Tuontilannoitteiden hinnat alkoivat nousta vuonna 2020, mikä ehkä vaikutti siirtymän hätäiseen toimeenpanoon.
“Minusta vaikuttaa siltä, että Sri Lankassa oli oikeansuuntaisia periaatteita, mutta toteutus meni pahasti pieleen,” Forsman kommentoi.
Sinänsä ajatus tuontilannoitteista luopumisesta ja oman lannoitetuotannon lisäämisestä on järkeenkäypä kehittyvien maiden ruokaturvan ja omavaraisuuden kannalta. Fakta kuitenkin on, että synteettiset lannoitusaineet tuottavat nopeammin kasvavia satoja, eikä Sri Lankassa annettu viljelijöille riittävästi aikaa siirtymän toteuttamiseen.
Etsimällä etsitty ja oikeastaan täysin kelvoton vastaesimerkki:
”Minä ajattelen, että mikä tahansa muutos näin nopealla aikataululla olisi johtanut samoihin tuloksiin,” kommentoi laboratoriopäällikkö Laura Forsman Helsingin yliopistosta.
”Jos olisi vaikkapa sanottu, että nyt koko maa siirtyy hetkessä tuottamaan geenimuunneltua maissia tai uudenlaista laboratorioproteiinia, lopputulos olisi ollut aivan sama.”
(lihav. HJ)
Koska ja missä geenimuunnellun maissin käyttöönotosta on seurannut vaikeuksia? Ehkä on juuri ja juuri kuviteltavissa, että vaikeuksia olisi tullut, jos yhtäkkiä
ei saa enää muunlaista käyttää.
Sitten puhumaan muista asioista:
Maailman ruokajärjestelmän muuttamiseksi ei ole olemassa valmiita ratkaisumalleja, mutta yksi tärkeä askel voi olla siirtymä globaalista ruuantuotannosta kohti paikallista.
”Jos Sri Lankassa valtaosa valtion omasta maa-alasta käytetään teen tuotantoon, voi miettiä, voitaisiinko sama viljelymaa käyttää paikallisen väestön ruokkimiseen. Tämä on tieteellisen tutkimuksen tarjoama suuri linja: globaaleista riippuvuuksista pitäisi päästä kohti lokalisoitua, vähemmän keskittynyttä tuotantoa,” Forsman sanoo.
Sitten vähän vielä hipaisemaan laboratotioproteiineja ja hyönteisten syöntiä.
Tällaiseen oli kuitenkin lopulta pakko päätyä:
Maailmanlaajuinen luomuvallankumous ei sekään välttämättä olisi paras mahdollinen vaihtoehto, vaikka luomulla paikkansa kestävässä ruokajärjestelmässä onkin, Forsman toteaa. Tuotannon tulee olla kestävää myös sosiaalisesti, eikä se saa matalien satojen vuoksi syöstä viljelijöitä ahdinkoon.
”Ehkä ei ole pakko mennä äärimmäisyyksiin. Voimme myös kehittää edelleen tapoja, joilla valtavirran viljelymenetelmiä saataisiin kestävämmiksi.”
Forsmanin mukaan nyt tulisi ajatella käytännöllisesti esimerkiksi geenimuuntelun mahdollisuuksia.
Mutta luomun mainetta oli silti vielä puolustettava. Tällainen käsitys halutaan jättää päällimmäiseksi:
Syyt Sri Lankan kriisiin olivat luomuvallankumousta moninaisemmat, mutta sen myötä luomua syystä tai toisesta vastustavat pääsivät toteamaan: mitä minä sanoin.
Mutta syy luomun vastustamiselle on mitä yksinkertaisin: matala satotaso. Jonka arvioimisessa
aina olisi otettava huomioon myös juuri luomulle ominainen tapa kerätä typpeä. Niinpä synteettiset lannoitteet eivät ainoastaan tuota satoa
nopeammin. Ne tuottavat
enemmän.
Meillä, jotka olemme seuranneet ja kommentoineet täällä näitä luomuviljelyyn siirtymisyrityksiä jo
Kuubasta alkaen, on muuten oikein hyvin varaa todeta, että 'mitä minä sanoin".
***
Olisiko muuten myös maailma.net kokenut hiukan kiusalliseksi sen, miten sen usein käyttämä uutistoimisto IPS yrittää selvitä Sri Lankan katastrofista vaikenemalla? Ja maailma.net yrittää nyt kotimaisin voimin hiukan paikata asiaa?