Perinteinen jalostus perustuu yleensä saman lajin kahden perinnöllisesti erilaisen yksilön risteyttämiseen. Kummallakin yksilöllä on kuhunkin ominaisuuteen vaikuttavat geenit (kymmeniätuhansia). Kummallakin yksilöllä on, huolimatta pitkähköstä jalostus-ja viljelytaustasta, vielä kosolti ei-toivottuja ominaisuuksia. (muutoinhan ei jalostustyötä tarvittaisi).
Kun risteytys on tehty, on pantu sekaisin kaksi kymmenientuhansien geenien pakkaa, ja tarkkaillaan jälkeläisiä useiden sukupolvien ajan, karsien huonoja yhdistelmiä pois, ja toivoen, että "värisuora" sattuisi löytymään: yksilö, "joka sai vain hyviä geenejä." Ehkä haluttiin vain jonkun tietyn ominaisuuden (vaikkapa hyvä korrenlujuus) siirtyvän toiseen, jo muuten mainioon lajikkeeseen. Homma vie aikaa yli kymmenen kasvisukupolven ajan, kunnes (jos sittenkään) riittävän hyvä ja yhtenäinen jälkeläispolvi voidaan julistaa uudeksi hyväksi lajikkeeksi.
Tarkemmin: http://mattipekkarinen.net/kasvisivut/jalostus.htm
Geenitekniikka parhaimmillaan antaa mahdollisuuden parantaa jo valmiiksi kelvollisen lajikkeen geenejä vain niiltä osin, kuin tarvetta on. (esim valkuaisen aminohappokoostumus, ehkä tautien kestävyys, korrenlujuus jne... ehkä kestävyys yleisesti hyväksyttyä laajavaikutteista herbisidiä kohtaan (Roundup), mikä salliisi kasvuston puhdistamisen rikkakasveista haluttuun aikaan).
Tässähän on ihan asiaa ... yllättävää, mutta lohdullista, sentään jotain rotia tässäkin keskustelussa.
Toisessa kappaleessa kuitenkin annetaan perinteisestä jalostuksesta perin epätoivoinen kuva. Sen sijaan, että perinteisessä jalostuksessa yksittäin risteytettäisiin, on mahdollista risteyttää monia yksilöitä kerralla, jolloin saadaan tusinoittain, ehkä jopa tuhansittain erilaisia perimätuloksia, joista voidaan valita parhaat jatkojalostukseen.
Perinteisen jalostuksen vahvuus on nimenomaan siinä, että saadaan aina vähintään kasvukykyisiä yksilöitä, mutta ei silti aiheuteta vaaraa luonnon monimuotoisuudelle. Toinen vahvuus on se, että huonotkin jalostuksen tulokset voidaan nekin käyttää hyödyksi, niitä ei tarvitse kärrätä kelvottomina kompostiin tai polttouuniin. Jalostus toki etenee sukupolvi kerrallaan, mutta juuri sillä kohtaa geenitekniikka on kaiketi jo ollutkin suureksi avuksi. Ei siis ole mitään syytä hylätä kaikkea edistystä, ei tietenkään, vaan käyttää sitä järkevästi ja luontoa sekä säästäen että kunnioittaen hyödyksi.
Eikä tarvita erillisiä ja kalliita kenttäkokeita ... jos jalostetaan suoraan kentällä.
Perinteinen jalostus siis tekee (ja on jo kauan tehnyt) ihan saman kuin mihin gm-tekniikalla pyritään, se vain tekee sen paljon tehokkaammin ja turvallisemmin. Ei tarvita pussillista uusia konsteja kun vanha on yhä paras ja käyttökelpoisin. Voidaan toki hyödyntää uutta tietoa ja tekniikka soveltuvin osin.
Linkin takaa löytyy ansiokas katsaus geenitietämystä. Kaikkea viimeisintä tietämystä sielläkään ei silti ole, ei esimerkiksi viitata sanallakaan epigenetiikkaan, tai horisontaaliin geenisiirtymään. Geeninsiirrosta saa helppona heinäntekona, seurataan vain käsikirjan ohjeita ja kaaviokuvia niin avot, meillä on uusi uljas geeniperimä. Todellisuus on varsin toisenlainen eikä taas voi olla viittaamatta haulikolla ampumiseen, kun riittävän monta kertaa ampuu, varmasti joku hauli lopulta osuu napakymppiinkin.
