Shivan pääteemana oli yhteisomistuksen ylitys - ja yksityistämisen mustamaalaus - otsikosta alkaen:
Kolumni: Yksityistäminen on kestävän maatalouden vihollinen
[…]
Intiassa vesi ja luonnon monimuotoisuus ovat olleet yhteistä omaisuutta, jonka vaaliminen on jäänyt paljolti naisille. Yksityistäminen uhkaa tätä järjestelmää.
[…]
Luonnonvarojen yksityistäminen lisää nälänhätiä, aavikoitumista ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
[…]
Luonnonvarojen tilaan taas vaikuttavat maataloudessa sovellettu teknologia ja omistussuhteet.
[…]
Kestämätön viljely ja yhtiöiden monopoli vahvistavat toisiaan, kuten myös kestävä viljely ja yhteisomistus.
[…]
Kestävä maatalous voi perustua vain kestäviin oikeuksiin, jotka kuuluvat viljelijöille ja kansalle, eivät yksityisille yhtiöille.
Epäilemättä
joskus yhteisomistus toimiin, ja tämän ilmeisesti Nobel-palkittu
Elinor Ostrom pystyi osoittamaan. Mutta hän ei varmastikaan osoittanut, että se toimii
aina ja kaikkialla, ja edelleen on toinenkin teoria, tämä
”yhteismaan ongelma” tai tragedia.
Mm. Suomessa katsotaan viljelyn suuresti tehostuneen, kun
isojaossa luovuttiin yhteisöllisestä ”vainiopakosta”.
On myös Neuvostoliiton kolhoosien kokemukset. Tätä argumenttia vastaan voisi Shiva varmaan esittää, että ko. yhteisomistus oli ylhäältä pakotettua, mitä taas hänen Intian perinteellinen systeeminsä ei ole.
Mutta joka tapauksessa, jos tämä ”yhteisomistus” on uusien,
parempien menetelmien
este, se ei ole hyvä asia, se ei pelasta.
Mutta Shivalla tätä ongelmaa ei ole. Toinen hänen teemansa on, että pitkä traditio
pyhittää kaiken:Sukupolvien ajan jatkunut maasta huolehtiminen on osa kulttuuria, jossa maa tunnustetaan ihmiskuntaa ruokkivaksi äidiksi. Oikeanlainen viljely rakentaa humusta, maaperän hedelmällisyyden sydäntä. Kun maa muutetaan kauppatavaraksi, multa katoaa mielikuvista ja todellisuudesta.
Ja on myös luja luottamus tämän traditionaaliseen viljelytapaan ja sen
tuottavuuteen:
Jokaiselle yhtiöiden kauppaamalle tuotantopanokselle löytyy naisviljelijöiden ja maan tarjoama vastine.
Mutta
näin ei kerta kaikkiaan ole.
Jos olisi, mitään ongelmaa ”naisviljelijöillä” ei myöskään olisi. vaan aivan päinvastoin: jos he pystyisivät parempaan tuottoon vähemmillä panoksilla, he eivät olisi köyhiä, vaan ajaisivat hetkessä ulos markkinoilta (miehiset?) tehoviljelyyn uskovat kilpailijansa!
***
Sitten vähän tätä kaupungistumisen uhkakuvaa:
"
Missä on maata, sinne tulee taloja, ostoskeskuksia, golfklubeja", mainostaa "Uutta Intiaa" rakentava dubailainen yhtiö. Se unohtaa, että missä on maata ja multaa, siellä on myös viljelykasveja, kyliä ja viljelijöitä, joiden enemmistö on Intiassa naisia.
[…]
Kun multa vaihtuu betoniin, kylät muuttuvat betoniviidakoiksi, yhteisöt korvataan yhtiöillä ja kuluttajilla ja naistuottajista tulee kertakäyttöhyödykkeitä.
Tässä on kyseessä oikein vanha Suomi-filmin kuva: kaupunki voi merkitä vain rappiota, ja naiselle juuri sitä, että hänestä tulee ” kertakäyttöhyödyke”, eli
tästä mielikuvasta on kyse. Näinhän se kävi Suomessakin, kaikille naisille, kun maalta tultiin pois, eikö vain?
***
Tässä on sitten
viimeinen käsittelemätön Shivan artikkelin väite:
Kemikaalit myrkyttävät maan ja ihmisruumiin, ja yhtiöiden kauppaamat siemenet tuhoavat monimuotoisuuden sekä viljelijöiden vapauden.
Johon ei jaksa nyt muuta sanoa (jos joku on eri mieltä, ja haastaa asiassa, perustellaan siten yksityiskohtaisemmin), että
Kemikaalit, normaalisti ohjeiden mukaan käytettynä
- eivät myrkytä maata
- (vaan ovat sille tarpeen: vrt. Afrikan maaperän ravinnekato)
- eivätkä myrkytä ihmisruumista
ja yhtiöiden kauppaamat siemenet
- eivät vaikuta luonnon monimuotoisuuteen lainkaan, sinänsä
- (mutta tehostaessaan viljelyä, saattavat sitä suojella!)
- ainoastaan lisäävät viljelijöiden vapautta: niitäkin, entisten lisäksi, on nyt tarjolla. Se argumentti, että ne tuottoisuudellaan ajaisivat muut siemenet markkinoilta, ei taas varmastikaan Shivalle kelpaa!
