Esille otetaan ainoa näkyvissä oleva valopilkku (Pro Luomu):
Luomulastenruuat ovat pärjänneet haastavassa markkinatilanteessa – alalta löytyy lupaavia kasvuyrityksiä Luomumarkkinan arvo päivittäistavarakaupoissa laski viime vuonna noin kahdeksan prosenttia Pro Luomun kaupparyhmiltä keräämiin tietoihin perustuen. Luomulastenruuat olivat viime vuonna ainoa luomutuoteryhmä, joka onnistui jonkin verran kasvattamaan sekä arvoa että volyymia. Luomun osuus päivittäistavarakaupan elintarvikemarkkinan arvosta oli viime vuonna 2,2 %. Suurin markkinaosuus oli nimenomaan lastenruuissa, joiden myynnin arvosta jopa 23 % oli luomua. Toisena tulivat kananmunat 16 % osuudella ja kolmantena kasviöljyt 14 % osuudella.
Nuokin tiedot siis viime vuodelta. Kun sitä ei saada millään ulos kerrottua, miten luomun kysynnälle on käynyt tänä vuonna. Jota kahdesta kvartaalista on jo varmasti valmiit tiedot, ja kolmaskin jo melkein tapahtunut.
Tässä lienee se selitystapa, millä tavalla luomuväki haluaa nähdä yleisen inflaation vaikuttavan (lihav. HJ):
”Ruuan hinnan nousu ja kuluttajien lisääntynyt hintatietoisuus ovat vaikuttaneet luomun myyntiin selvästi. Siihen nähden luomulastenruuat ovat pitäneet pintansa kohtuullisen hyvin ja suomalaisten kasvuyritysten luvut ovat rohkaisevia”, sanoo luomualan yhteistyöjärjestö Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras.
Inflaation on siis jollakin tavalla herkistänyt hinnoille. Ja se on tietänyt huonoa luomulle.
Haastatteluihin ja hyvin ajantasaisiinkin edelleen vedotaan (lihav. HJ):
Tuoreen luomun kuluttajabarometrin (Kantar Agri 9/2023) mukaan 66 % suomalaisista on vähintään melko samaa mieltä siitä, että luomuruoka on hyvä vaihtoehto lapselle.
Sinänsä on paljon mahdollista, että juuri tuossa tuoteryhmässä luomuväki ja luomun kauppaajat ovat saaneet propagandansa läpi, pienten lasten vanhemmille. Ja muillekin.
Mutta siis "barometri". Sen sijaan, että kerrottaisiin, mitä kaupan kassoilla todella nyt tapahtuu. Laadullinen, ilman lukuja, on tämäkin arvio nykytilanteesta:
”Vaikka tällä hetkellä luomumarkkinassa on alakuloa, se ei tarkoita, etteikö luomutuotteiden olisi mahdollista menestyä myös tässä ajassa. Tärkeää on tunnistaa potentiaaliset tuoteryhmät, hyvänä esimerkkinä lastenruoka, sekä markkinat, joilta kasvua on mahdollista hakea”, pohtii Aura Lamminparras.
***
Paljonko muuten lastenruokia yhteensä Suomessa myytiin v. 2022? Euroissa ja/tai kiloissa? Sitä tietoa on nyt vaikea googlaamalla löytää. Niinpä luomuväki voi nyt "paistatella" tuon korkean
prosenttiosuuden loisteessa. Onko nyt kenelläkään kuvaa sen todellisesta merkityksestä luomumyynnin kokonaisuudessa?
Lastenruoka ja luomulastenruoka vaatisivat kyllä täällä muutenkin perusteellisemman käsittelyn.
PS. Hyvin näytttää Pro Luomu saaneen lehdistötiedotteelleen palstatilaa. Oli ainakin Keskisuomalaisessa, ja MT:ssa:
Luomun kysyntä laskee, mutta yhdessä tuoteryhmässä riittää imua: ”Turvallisuus korostuu”Otsikosta jo näkyy, mistä narusta luomuväki on onnistuneesti vetänyt. Meidän vanha "pääkirjoituksemme" asiasta:
Lapselle vain kaikkein parasta ja turvallisinta! (2015)