Kun saa professuurin, on oletettavasti osoittanut kykynsä tieteellisessä päättelyssä. Ainakin silloin, kun on viranhaussa merkittäviä tieteellisiä töitään tehnyt. Akateeminen vitsi kertoo juuri nimitetystä professorista, joka olisi mukama huoannut: "Jumalan kiitos, nyt se on loppu se penteleen tiede!" Tieteen tekemiseen kuuluu logiikka, ja logiikkaan kuuluu se, että johtopäätöksiin eivät vaikuta arvoarvostelmat.
Finfoodin "luomuiskuryhmän" toimesta on nyt yritelty avata 1.5. alkaen keskustelua, joka ei kyllä näytä erityisesti ottaneen "tulta": muutama, sanoisinko vaikka, vaatimaton puheenvuoro tämän n. 3 viikon aikana. Mutta ko. keskustelun pohjamateriaalista on nyt kyse, suhteessa edellä mainittuihin tieteen kriteereihin.
Mitä tekee professori Juha Helenius, siinä eduskunnassa esitetyssä alustuksessaan, joka on asetettu ko. keskustelun pohjaksi? Kirjoittaa tarinan, jota täytyy ihmetellä. Missä tässä on tämä logiikka? Näin nimittäin Helenius kirjoittaa ensin (viitataanko tässä vähän meihinkin?):
"Tässä yhteydessä on syytä mainita jopa luomutuotannon vastaiseksi lobbyksi muovautunut kritiikki, jonka mukaan luomun tuoteyksikköä kohden suurempi peltopinta-alavaatimus vaarantaa ruokaturvan maapallon kasvavalle väestölle. Kuitenkin juuri luonnonvarojen käytön mittareilla kestävä tuotantotapa on lähempänä luonnonmukaista kuin tavanomaista, puhumattakaan ns. tehotuotannosta. Peltoalavaatimukseen liittyvä argumentti on sikälikin heikosti perusteltu, kun ruoantuotannon määrän pullonkaulat ovat nykyisen peltoalan käytön heikossa intensiteetissä (FAO 2002), jota juuri luonnonmukaisen tuotantotavan keinoin voitaisiin kehitysmaissa kestävästi nostaa (esim. Pretty et al. 2003). Lisäksi suhteettoman suuri peltoalaosuus kehitysmaissa käytetään länsimaisten kuluttajien tarpeisiin, ml. vientirehun tuotantoon länsimaihin, joissa kotieläintuotteiden kulutus jo ylittää ravitsemuksellisesti järkevän tason. Monissa tapauksissa tämä teollinen rehuntuotanto tapahtuu paikallisten väestöjen ruokaturvan kustannuksella (esim. Altieri & Pengue 2005)."
(Lihav. HJ)
Mitä tässä siis sanotaan? Jos "pullonkaulat" ovat muualla, sanotaan siis, että kyllä sitä peltoa, kun vähän paremmin sitä käytetään, riittää. Ja sitten ne länsimaiset kuluttajat ja niiden lihanhimo! Miten tämä liittyy tuotantotapaan? Itsessään on tietysti totta, että jos koko maailma tyytyisi ja voisi tyytyä pelkkään kasvisravintoon, niin siinähän se tietysti olisi, se. Mutta Suomessakin se luomun "hittituote" on kyllä, mainostuksesta päätellen, jouluinen luomukinkku! Ja raivoikkaimmin luomua puolustetaan juuri sillä, että siinä kuulemma kohdeltaisiin eläimiä jotenkin paremmin.
Jos (vientiiin menevä) "teollinen rehuntuotanto tapahtuu paikallisten väestöjen ruokaturvan kustannuksella" - niin voi vain kuvitella, paljonko "paikallisen väestön" maata riistettäisiin, jos kyse olisi luomurehusta.
Mutta näin hän vähättelee hehtaarikohtaisen tuoton merkitystä. Mutta aivan ihmeteltävän vaivattomasti hän sitten vähän jäljempänä siirtyy eteenpäin ja vetoaa tutkimukseen, jossa sen merkitystä korostetaan:
Entä sitten tulevaisuuden kestävän ruokaturvan maailmassa? Tiivistän lyhyesti Science-tiedelehdessä julkaistun laskelman (Tilman et al. 2001, vrt. myös FAO 2002). Maailman väestönkasvun keskiennuste on 50% lisäys nykyiseen 50 seuraavan vuoden aikana. Samanaikaisesti odotetaan globaalin bruttokansantuotteen henkeä kohden 2,4 kertaistuvan, ja ruokavalioiden kehittyvän vaurastumisen myötä yhä enemmän lihaa sisältäväksi. Jos jatketaan noin kahden viime sukupolven aikaisella tavanomaisen tuotannon kehityskaavalla, on tarvittava maatalousmaa-alan nettolisäys 20% nykyiseen verrattuna. Samanaikaisesti maatalousmaata poistuu käytöstä, joten lisää peltoa ja laidunta olisi saatava miljardi hehtaaria (500 kertaisesti Suomen maatalousmaan ala). Tällöin oletetaan, että satojen määrä edelleen kaksinkertaistuu, kuten 50 viime vuoden aikana kasvinjalostuksen, keinokastelun, keinolannoituksen ja kemiallisten torjunta-aineiden käyttöönoton ansiosta tapahtui. Satojen kasvuoletus on tässä laskelmassa toiveikas, sillä pelloksi soveltuva maa-ala, kasteluun käytettävissä oleva vesi sekä lannoitefosfori ovat jo nyt niukkoja luonnonvaroja. Lisäksi näihin sekä lannoitetypen valmistukseen ja käyttöön liittyy suuria ympäristöongelmia. Vaadittava torjunta-aineiden käyttömäärän lisäys olisi 270%, typen 390% ja fosforin 240% 50 seuraavan vuoden aikana . – Onko tämä tie edes mahdollinen?
Tämän Science-lehden artikkeli (Tilman et.al., joka on pdf-muodossa
täältä saatavissa) "maalaa" näinollen näkymiä, jossa lisääntyvän väestön oloissa juuri hehtaarikohtaisen sadon lisäys, keinoja kaihtamatta, on täysi välttämättömyys 20-50 vuoden kuluessa, ja se sanotaan ko. artikkelissa. Niinpä se artikkeli ei anna mitään tukea huonotuottoiselle luomuviljelylle. Se korostaa välttämättömyyttä nostaa tuottavuutta kaikin tavoin, ml. bioteknologia!
(Ja tämän artikkelin luettuaan on aika vakuuttunut, että tästä rajallisesta maasta ei riitä tulevaisuudessa myöskään yhtään hehtaaria bioenergiallekaan!)
"Onko tämä tie edes mahdollinen?" Helenius vihjaa, että ei, ja suosittaa, että ... niin mitä? Tehkäämme se siis vielä vaikeammaksi?
Niinpä, kun Helenius on sanonut ja kirjoittaa, että ...
Nykyisten peruskoululaistemme tulevan työelämän ajanjaksolla ruoan kysyntä siis tulee kasvamaan yli 50%. Samanaikaisesti ruoan tuottamiseen käytettävissä olevat luonnonvarat niukkenevat ja tuotannon ympäristövaikutukset kasautuvat ihmiskunnan ehkä merkittävimmäksi ympäristöongelmaksi (Tilman et al. 2001). Tässä skenaariossa on mielestäni välttämätöntä murtautua ulos totunnaisesta ajattelutavasta, yhden näkökulman argumenteista, ja luomu-tavanomainen vastaikkainasetteluista.
(lihav. HJ)
... niin suomeksi se minusta tarkoittaa, ettei hänellä ole aavistustakaan, miten tämä ristiriita ratkaistaisiin - joten puhukaamme muusta! Kenen toiminta tässä onkaan muodostunut "lobbyksi"?
(Heikki Jokipii 20.05.06)
