Taloudellisissa kannustimissa raportti kiinnittää huomiota kahteen asiaan:
a) se huomaa, että erityisesti hyvin pienet luomutilat saavat aikaiseksi hyvin vähän syötävää suhteessa tukeen. Tähän tapaan:
Tilakokoluokittain voidaan tarkastella myös sitä, miten luomukauran tuotantoala jakaantuu eri SO tilakokoluokkien kesken (kuva 15). Kehitys on ollut saman suuntainen kuin kuvan 14 kokonaissatotarkastelussa. Erona on vain se, että suurimman tilakokoluokan osuus tuotantoaloista on kasvanut vuodesta 2012 vuoteen 2018 kahdesta prosentista 17 prosenttiin, kun kokonaissadosta suurten tilojen osuus on kasvanut kahdesta prosentista kahteenkymmeneen prosenttiin. Se kertoo siitä, että suuret tilat ovat tuottaneet pinta-alaan nähden enemmän lisäsatoa kuin pienet tilat.
Ehdotusosastossa se näkyy näin:
5.2. Tuen kohdentaminen tilakoon mukaan
[...]
Taulukossa 2 tarkasteltiin sitä, mikä vaikutus olisi kokonaissatoon, jos luomutuen maksulle määritettäisiin tilan minimikoko. Taulukon 2 minimikokotarkastelussa on käytetty SO-luokittelua. Mikäli luomutuen saajat rajattaisiin yli 8 000 SO:n tiloihin, tarkoittaisi se sitä, että tuotetusta sadosta jäisi yksi prosentti tuen ulkopuolelle. Tukisäästö vastaavasti olisi noin 17 000 euroa. Mikäli tuetun tuotannon raja asetettaisiin 25 000 SO:n, olisi tuen ulkopuolelle jäävä sato 10 % ja vastaavasti tukisäästö 118 000 euroa.
b) toinen asia tulee esille oikeastaan vain ehdotuksissa:
5.3.3 Maataloustuen maksuperusteiden määräytyminen
[...]
Ympäristönäkökulmasta kehitys ei välttämättä ole huono – lisäähän nurmenviljely hiilensidontaa ja muita ympäristöhyötyjä. Mutta jos politiikan tavoitteena on tuottaa kattavammin luomutuotteita markkinoille, niin silloin kannusteet tulee kehittää sellaisiksi, että ne myös motivoivat viljelijöitä tuottamaan ja kehittämään kuluttajille myytäviä luomutuotteita.
Tuen maksuperusteita tulisikin muuttaa siten, että tukea maksettaisiin nykyistä enemmän tuotettujen tuotteiden määrän mukaan nykyisen pinta-alatuen sijasta, jotta viljelijöillä säilyisi tuotantomotivaatio.
Ihan varmasti kumpainenkin keino*) voisi tehota. Siitä lähtökohdasta, että kansa pitäisi saada syömään lisää kotimaista luomuruokaa. Mutta onko se hyvä tavoite?
Mutta sehän tuossa (rivien välissä tosin) realistisesti myönnetään, että luomutuotteita ei koskaan pystytä tuottamaan samaan hintaan kuin tavanomaisia. Ja sekin realistisesti ymmärretään, että jos niiden hinta olisi moninkertainen, niiden kysyntä olisi hyvin rajallinen.
Mutta kahta vaihtoehtoa ei tarkastella:
b) entä jos tuotannon määrän annettaisiin ohjautua täysin sen mukaan, kuinka paljon luomua menisi kaupaksi tuohon kalliimpaan hintaan? Mikä pakko valtiolla on jollakin tavalla kuitenkin sille tukia maksaa?
b) onko sen myytävissä olevan luomun pakko olla kotimaista? Halvin ulkomainen luomu pärjäisi varmaan hyvin kustannustehokkaasti, so. aivan ilman tukea?
Yhä selkeämmin on perusteltu se Matti Pekkarisen idea, että kaikki (hyvin vähäinen) myyntiin tarvittava luomu ostettaisiin ulkomailta. Ja luomuviljely Suomessa tyystin lopetettaisiin. Kananmunia ehkä lukuun ottamatta tuollaisen aika ison järjestelyn ylläpitäminen tuntuu aika turhanaikaiselta. Munintakanoillekin voitaisiin varsin helposti tuoda tarvittava luomurehu tuoda muualta.
Vastaehdotus: koko luomuruoan kysyntä Suomessa voidaan helposti tyydyttää tuonnilla Tuon v. 2015 uutisemme luvut ovat vähän vanhentuneita. Mutta eivät olennaisesti. Mm. viimeinen saatavissa oleva tieto luomun osuudesta ruoan vähittäismyynnistä oli vain 2,6 prosenttia. Ja myyty määrä hintataso huomioiden edelleen siinä 1 prosentin kieppeillä.
_________
*) tuo ensimmäinen huomio ja keino on vähän ikävä luomumytologian kannalta: siihenhän olennaisesti kuuluu kuva
pienistä tiloista, jotka kuitenkin yhteensä tuottavat enemmän kuin tehoviljelyn suuret tilat. Erityisesti Vandana Shiva on tätä mielikuvaa levittänyt.
