Jaakko Nuutila oli Aamulehdessä rakentanut kritiikkinsä minulle otsikolla
”Virkamies puhui luomusta potaskaa” alaotsikoilla, jotka olivat
1. Luomu on hyväksi ihmiselle
2. Luomu säästää luontoa
3. Luomu on hyväksi Suomelle
4. Luomu auttaisi kehitysmaita
5. Luomu ei ole pelkkä muoti-ilmiö
Minun juttuni oli hänen mielestään "täydellinen esimerkki siitä, miten tietämättömyys voi johtaa ihmistä harhaan".
Muutoin sen sisältö selvinnee osin tästä vastauksestani, osin ”aurinkosadetanssijan”
blogista, ja jos Nuutila laittaa kirjoituksensa omalle palstalleen, linkkaan sen kyllä tänne. (Tai voi sen täälläkin julkaista, jos hän lähettää tekstin ”sähkössä”.). Kommentoin ehkä vielä myöhemmin joitakin kohtia, jotka tähän eivät mahtuneet.
Sain nimittäin asiassa Aamulehden lukijapalstalle 12.7.2011 seuraavan vastineen.
__________
Luomusta ja vähän potaskastakinJaakko Nuutila väitti (AL 6.7.), että ”virkamies puhui luomusta potaskaa”. Ihan ensiksi täytyy tuoda esille, että en lähesty kysymystä virkamiehenä, vaan uutterana asianharrastajana. Kansalaisaktivistina, jos halutaan.
Nuutila ei luottanut asiantuntemukseeni, mutta riittäisikö hänelle Berkeleyn yliopiston biokemian ja molekyylibiologian professori Bruce Ames? Ames työryhmineen osoitti jo yli 10 vuotta sitten, että keskimääräinen amerikkalainen nauttii ruoassaan n. 5000 – 10 000 -kertaisesti kasvien itsensä tuottamia luonnollisia torjunta-aineita teollisten torjunta-aineiden jäämiin verrattuna (luvut ovat EU:ssa varmaan aika samat). Ames osoitti myös, että nämä luonnolliset torjunta-aineet ovat ihmiselle vaarallisia aivan yhtä todennäköisesti kuin maataloudessakin käytetyt.
Jos tässä tilanteessa kiinnittää huomionsa vain teollisiin torjunta-aineisiin, kuten Nuutila (ja luomun kannattajat yleisemminkin), eikö asiassa tule monta hyttysiin liittyvää sanontatapaa mieleen?
Nuutila tekee numeroa myös lisäaineista. Jos asiassa on EU:n elintarvikeviraston EFSA:n ja oman EVIRA:mme myötä ”kaksinkertainen varmistus”, en kyllä näe hyvää perustetta huoleen.
Nuutila nettiblogissaan myöntää, että ei ole näyttöä luomun ravitsemuksellisesta paremmuudesta, mutta ei silti malta olla kirjoituksessaan viittaamatta pariin epäolennaiseen tutkimustulokseen.
Niinpä minusta edelleen päällimmäiseksi jää, ettei luomusta ole mitään erityistä hyötyä ihmiselle.
Hyöty luonnolle ja kehitysmaille riippuu taas keskeisesti siitä, millaiseksi arvioimme luomuviljelyn tuottavuuden. Luomusatoja tilastoidaan systemaattisesti vain Ruotsissa ja Suomessa. Virallisten tilastojen puute antaa mahdollisuuden kertoa mitä vain luomun tuottavuudesta, jossain päin maailmaa.
Jos ja kun luomusadot ovat vain noin 50 – 60% tavanomaisesta, osoittautuvat hehtaaria kohti lasketut hyödyt näennäisiksi. Esimerkiksi kun MTT laski kenttätutkimuksessaan peltojen ravinnepäästöt tuotettua kiloa kohti, päästöt olivat samat tai jopa luomulla suuremmat.
Hiilensitomiskyky on aivan vastaavasti riippuvainen tuotto-oletuksista. Ruotsin maatalousyliopiston SLU:n tutkijoiden mukaan parempituottoinen tavanomainen viljely päinvastoin sitoo luomuviljelyä enemmän hiiltä maaperään.
Paras menetelmä, jos hiiltä halutaan sitoa tai päästöjä vähentää, on suorakylvöviljely (joka ei käytännössä ole yhdistettävissä luomuun).
Nettotuloksena luomusta on siten vain se, että maatalouteen, ihmisen käyttöön tarvitaan suurempi maapinta-ala, mikä ei ole järin ympäristöystävällistä.
Nuutilan väite, että luomutuotanto kehitysmaissa nostaisi maailman ruoantuotantoa 80%, perustuu eräiden luomulle myönteisten raporttien väärinlukemiseen. Jossakin Afrikassa voidaan luomumenetelmällä kyllä nostaa satotasoa tuon verran joistakin primitiivisistä viljelymenetelmistä – mutta tehoviljelyllä (kuten Malawissa) satotaso on voitu nostaa kolminkertaiseksi! Jos taas joku Kiina tai Intia nyt siirtyisivät täysin luomuviljelyyn, seurauksena olisi apokalyptinen nälänhätä.
Kehitysmaissa, joissa korkeampia hintoja ja luomutukia ei makseta, työvaltainen luomu jättää viljelijät köyhyysloukkuun.
Luomun riippumattomuus kaikista ulkoisista lannoitteista on myytti. Typensidonta vapauttaa vain typpilannoitteen tarpeesta (mutta silläkin on oma hintansa!). Luomuviljely tarvitsee yhtä lailla ulkoa fosforia ja - ”potaskaa” (kaliumkarbonaatti) eli kaliumia. Mikään tilan sisäinen kierrätys ei ole enää vastaus kaupungistuneessa maailmassa. Fosforin ja kaliumin suhteen luomu ruotsalaisten SLU:n tutkijoiden mukaan onkin elänyt sen varassa, että luomutilat on perustettu vanhoille tavanomaisille viljelysmaille, joissa maaperässä jonkun aikaa vielä riittää näitä lannoitteita.
Niinpä, jos fosfori maailmasta ehtyy, se on yhtä lailla luomuviljelyn ongelma, eikä mitenkään rajoitu tehoviljelyyn, mitä Nuutila yrittää väittää. Luomuviljely käyttää fosforia tehottomasti nk. fosforikivenä. Kun siihen sovelias fosfaattimalmi, jossa ei ole liikaa kadmiumia, luultavasti ehtyy ensimmäisenä, ongelman kohtaavat luomutilat.
Aivan jokaiseen Nuutilan väitteeseen tässä vastaamatta uskallan kuitenkin edelleen sanoa, että luomusta ei ole mitään erityistä hyötyä luonnolle, kehitysmaille tai ihmiskunnan tulevaisuudelle. Pikemminkin päinvastoin.
Heikki Jokipii
puheenjohtaja
Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa – Turvattu Luonto ry
_______________________
Ilmeisesti tilasyistä – juttuhan oli yleisöpalstalle kieltämättä pitkä – vastinettani oli lyhennetty tämän yhden (toiseksi viimeisen) kappaleen verran, joka kyllä tänne mahtuu:
”Fosforin kierrätys tulevaisuudessa onnistuu tavanomaisessa viljelyssä luomua paremmin. On kehitetty menetelmiä, joilla kemiallisesti kerätään kaupunkijätteestä fosfori niin, että syntyvää lannoitetta voidaan käyttää uudelleen pelloilla. Tuo sana ”kemiallinen” tekee asiasta luomussa kiellettyä.