Eräät luomulle hyvin myötämieliset tiedeihmiset ovat antaneet haastatteluja Luomulehdelle, joista on sinne (4/2020) koottu artikkeli:
Luomun myytit kumoonMitä luomutuotanto on, ja mitä se ei ole? Vielä muutama vuosi sitten luomuun liitettiin monenlaisia vääriä uskomuksia. Luomutieto on sittemmin lisääntynyt, mutta jotkin hokemat ja luulot elävät sitkeästi. Tässä artikkelissa tartumme niihin asiantuntijoiden avulla.
Esille tulee siis useitakin kysymyksiä, mutta käsitelkäämme tässä kappale, jossa yritetään kirjoittaa luomun apologiaa tässä kysymyksessä:
”Luomulla ei maailmaa ruokita.”
Luomussa on keskimäärin 20 prosenttia pienemmät sadot kuin tavanomaisesti viljellyillä pelloilla. Luku ei kuitenkaan kerro kaikkea.
Meille tuo tuossa käytetty luku luomun handikapista oikeastaan jo kertoo tuosta puolusteluyrityksestä kaiken. On valittu alhaisin siitä eräästä tietystä tieteellisestä lähteestä löytyvä arvio. Perussadostakin olisi löytynyt muita arvioita. Vaikkapa Suomen satotilastot huutavat tuota lukua vastaan.
Mutta tietysti se olennainen seikka oli täysin sivuutettu, että luomumenetelmässä kuuluu valtavasti peltoalaa typen keräämiseen. Ja sinä aikana se peltoala ei tuota lainkaan ruokaa. *)
Köyhyydestä tehdään hyvettä (?):
– Suurimmillaan satoero on tehokkaasti viljellyillä alueilla, kun käytetään paljon keinolannoitteita ja torjunta-aineita. Kuivuuden koettelemissa kehitysmaissa luomu pärjää suhteessa paremmin, Luomuinstituutin Sari Iivonen sanoo.
Syy tähän on siinä, että luomuviljely parantaa ja ylläpitää maan kasvukuntoa. Jos kemiallisia tuotantopanoksia on käytettävissä vain vähän ja viljelyolosuhteet ovat haastavat, kasvukunnon merkitys kasvaa.
Nyt kokonaisuuteen nähden tuosta ei ole mitään iloa, jos luomu pärjää
suhteessa paremmin. Vihreän vallankumouksen keinoin tilannetta on kehitysmaissa parannettu
absoluuttisesti. Luomun parempi kuivuudenkestävyys lienee jo itsessään myytti, mutta myytiksi sen viimeistään osoittavat luomussa
kielletyt kuivuutta kestävät muuntogeeniset lajikkeet.
Jos kemiallisia tuotantopanoksia on käytettävissä vain vähän, niitä on hommattava enemmän. Erityisesti lannoitteiden kalleus on pelkkä myytti.
Kun aidasta ei tarpeeksi juttua löytynyt, siirrytään puhumaan aidan seipäistä:
Olennaisempi vastalause tälle myytille on laajempi. – Nykyinen tapa tuottaa ruokaa ja kuluttaa sitä on ekologisesti kestämätön. Länsimaiden ihmiset syövät ravitsemuksellisiin tarpeisiinsa nähden liikaa, ruokahävikki on 10–30 prosenttia, ja eläintuotantoon käytetään peltoalaa, jota voitaisiin hyödyntää suoraan ihmisravinnon viljelyyn, Iivonen toteaa.
Ryhdytäänkin puhumaan vaatimattomammasta ja säästäväisemmästä elämästä. Erityisesti hävikistä olemme jo kysyneet: mitä eroa on lopulta siinä, jos heitämme pois muutaman nahistuneen näköisen vihanneksen, ja siinä, että satoa tuhoutuu turhan torjunta-aineiden välttelyn takia jo pellolle?
Tässä julistetaan sitten "ex cathedra":
Juha Helenius Helsingin yliopistosta teroittaa: – Oikeammin olisi sanottu, että tavanomaisella tavalla ei ruokita maailmaa. On tieteellisesti moneen kertaan todistettu, että sen vaikutukset ylittävät biosfäärin kantokyvyn.
Pölyttäjäkato ja biodiversiteetin heikkeneminen ovat tästä esimerkkejä.
Mutta tuollaista ei ole lainkaan "tieteellisesti todistettu". Vaikka sitä on epätoivoisesti yritetty.
Joudutaan lopulta myöntämään, ettei se myytti ollutkaan:
Sari Iivosen mukaan luomulla voitaisiin ruokkia 75 prosenttia väestöstä, jos kaikki maailman pellot olisivat luomussa. Lisäpeltoa tarvittaisiin jopa 30 prosenttia nykyiseen viljelyalaan verrattuna. Näin siis, jos kulutus säilyisi nykyisellä, kestämättömällä tasolla. – Vastuu ruokajärjestelmän muutoksesta on meillä kaikilla, ei vain tuottajilla, Iivonen lisää.
Jos siis kaikki ruokatottumuksissamme muutettaisiin, voitaisiin
ehkä pärjätä luomulla. Ja tietysti kaikkien koko maailmassa täytyisi siihen suostua. — Sitten on väestönkasvu, jota nykynäkymin ei voida ainakaan nopeasti estää. Tehoviljelyssä siihen valmistaudutaan mm. geenitekniikalla, visioidaan satotason nostamista vielä nykyisestään. Luomuväen piirissä siis lähinnä jossittelemalla.
Tuo jossittelu on erityisen turhanaikaista nykytilanteessa, jossa osa kehitysmaista kuitenkin vaurastuu. Ja lisää lihan kulutustaan enemmän tai vähemmän räjähdysmäisesti.**)
Sitten tämä iankaikkinen:
Juha Helenius huomauttaa myös, että nälkää näkevä miljardi on seurausta köyhyydestä, ei siitä, etteikö ruokaa pystyttäisi kestävästi kaikille tuottamaan. Ongelma on yhteiskunnallinen.
Olemme täällä eri yhteyksissä perustelleet sen, että köyhyys on pitkälle seurausta siitä, että niin suuri osa maailman väestöstä jatkaa luomumenetelmiä lähellä olevilla menetelmillä. Toki ja tosin myös pitäytymisestä
muuhun perinteiseen ja alkeelliseen. Mutta silläkin on kytkentä luomumenetelmiin.
Niinpä tuolle yritykselle emme voi myöntää edes säälipisteitä. Myyttejä väitetään kumottavan, mutta käytännössä lyömäaseena ovat luomulle rakkaat sen omat myytit.
***
Toisia kirjoituksessa esitettyjä "myyttejä" kommentoimme ehkä myöhemmin täällä niille sopivien keskusteluaiheiden alla.
______
*) samasta asiasta huomautettiin jo edellä 25.10.19
**) eikä lihansyönnin välttäminen/radikaali vähentäminen tunnu realistiselta idealta siltäkään pohjalta mitä Ruokaviraston
Sampsa Heinonen kertoi 3 vuotta sitten
luomutilojen taloudesta Suomessa