Tässä on sitten tämä osuus (kursiv. HJ):
Kestävät ruokavalinnat lautasella
Yksilöihin kohdistuvien terveysvaikutusten lisäksi ruokaa on tarkasteltava
myös laajemmin, kestävän kehityksen näkökulmasta. Ravitsemussuositusten
tavoitteena on terveyttä edistävä ruokavalio, joka on samalla myös ympäristön
kannalta mahdollisimman kestävä. Kestävään kehitykseen liittyy
paljon erilaisia näkökulmia, joista tässä käsitellään vain osaa. Luomu- ja
lähiruokaa tarkastellaan erikseen, koska Suomessa niihin kohdistuu erityisiä
tavoitteita, odotuksia ja toimia.
Terveys- ja ympäristönäkökulmien yhdistäminen on mahdollista. Suomalaisen
ruokavalion muuttuminen suositusten mukaiseksi vähentäisi jo
sinällään ruoan ympäristökuormitusta.
Ollakseen kestävää ruoan kulutuksen pitää olla turvallista ja terveellistä
sekä määrällisesti että laadullisesti. Tätä tulee tavoitella keinoin, jotka ovat
taloudellisesti, sosiaalisesti, kulttuurillisesti, eläinten hyvinvoinnin ja ympäristön
kannalta kestäviä. Lisäksi ruokajätteiden syntymistä tulee vähentää.
Tuotannon tulee tapahtua luonnonvarojen ehdoilla erityisesti maaperän ja
sen puhtauden, veden ja luonnon monimuotoisuuden osalta. Ruokaraaka-aineiden
tuotantoon liittyvät valinnat vaikuttavat monella tapaa ympäristöön
- ilmastonmuutokseen, kemikaalikuormaan, luonnon monimuotoisuuteen,
rehevöitymiseen, maankäyttöön ja maaperän muutoksiin sekä veden
käyttöön. Ruoan tuotannon ympäristövaikutuksista Suomessa korostuvat
erityisesti vesistöjen rehevöityminen ja ilmastonmuutos (hiilijalanjälki)
sekä monimuotoisuuden heikkeneminen. Rehevöitymisen tärkein aiheuttaja
meillä on vesiin joutunut fosfori. Maatalouden ilmastovaikutusten taustalla
ovat erityisesti maaperän typen kierrosta ja kotieläintaloudesta peräisin
olevat typen oksidit ja metaani. Ruoan tuotannon ja kulutuksen ketju pellolta
pöytään aiheuttaa noin kolmanneksen Suomen koko tuotannon ja kulutuksen
ympäristövaikutuksista.
Perusvaatimuksena tulisi olla, että ruoka tuotetaan ja jalostetaan
luonnonvaroja mahdollisimman kestävästi käyttäen ja mahdollisimman
tehokkaasti hyödyntäen. Ympäristön kestävyyden kannalta tärkeää on maataloudessa
käytettävien ravinteiden hyödyntämisen tehokkuus läpi koko
tuotantoketjun valmiiksi ruoaksi saakka. Ravinteiden kierto pitää pyrkiä
järjestämään siten, että tuotantoketjusta vapautuvat ravinteet tulevat uudelleen
hyötykäyttöön ja että vesistöön tai ilmaan kohdistuu mahdollisimman
vähän haitallisia päästöjä. Fosforin ja typen oksidien päästöt ovat seurausta
epäonnistuneesta ravinteiden hallinnasta. Erityisesti kotieläintaloudessa
on ensiarvoisen tärkeää saada lannan arvokkaat ravinteet takaisin peltoon
siten, että ravinteet käytetään mahdollisimman hyvin hyödyksi kasvinviljelyssä.
Tehokkuudessa myös sivuvirtojen hyötykäyttömahdollisuudet, raaka-
aineiden hävikit ja pilaantumisriskit sekä jätteet on otettava huomioon.
Jos ylimääräisille biomassoille ei löydetä käyttöä kierrätyksessä, ne tulisi
hyödyntää bioenergian tuotantoon. Elintarvikeketjun siirtyminen enenevästi
bioenergian käyttöön on ruoantuotannon kestävyyden kannalta tärkeää.
Lihan, maidon ja munien tuotanto vaatii aina kasvintuotantoa eläinten
rehuja varten. Siksi eläinperäisten ruoka-aineiden tuotannossa ravinteiden
käytön tehokkuus on väistämättä tuotettua ruoan energia- tai proteiinimäärää
kohden heikompi kuin kasvintuotannossa. Siipikarjan, kananmunien ja
sianlihan tuotannossa tarvitaan proteiinipitoista rehua; toisaalta broilerit ja
porsaat kasvavat nopeasti ja hyödyntävät rehun tehokkaasti. Proteiinirehun
kotimaista tuotantoa tulisi edistää sekä kansallisen huoltovarmuuden että
ympäristövastuullisuuden kannalta, koska ulkomailta tuodun proteiinin
tuotannon ympäristövaikutukset eivät välttämättä ole tiedossa. Maidon ja
naudanlihan etu on se, että nautakarjan perusrehu on nurmea, jota ei ilman
kotieläimiä voida elintarvikkeina hyödyntää. Lisäksi nautojen ja lampaiden
tuotannon edellyttämä ympärivuotisten nurmipeitteisten peltojen ylläpito
vähentää merkittävästi eroosiota ja siten ravinnepäästöjä vesistöön.
Vaikka eläinkunnasta peräisin olevien elintarvikkeiden käyttö on
lisääntynyt, ovat ruoan tuotannon laskennalliset kasvihuonekaasupäästöt
kansalaista kohden jonkin verran pienentyneet. Tämä on tapahtunut tuotantoteknologian ja lannoitteiden kehittymisen ansiosta. Lisäksi lihankulutuksen
lisäys on kohdistunut siipikarjan ja sian lihaan, joiden tuotannon
ilmastokuormitus on vähäisempää kuin naudanlihan tuotannon. Jos ateriat
koostettaisiin kasvituotteiden (vihannekset, juurekset, viljat, palkokasvit,
marjat ja hedelmät) osuutta painottaen ja ruoan tuotantoketju toteuttaisi
tällä hetkellä jo mahdolliset parantamistoimet, ruokavalion ilmastovaikutus
vähentyisi edelleen yli 20 % tällä vuosikymmenellä.
Kestävyyden arvioinnin kannalta elintarvikkeiden jäljitettävyys on
keskeistä, ja se avaa mahdollisuudet koko tuotantoketjun kattavaan elinkaariarviointiin.
Suomessa on muutamien elintarvikkeiden osalta laskettu
elinkaariarvioinnin keinoin niiden tuotannossa muodostuva kasvihuonekaasupäästö
eli ruoan hiilijalanjälki. Hiilijalanjälkimerkittyjä tuotteita on
kuitenkin vielä liian vähän kattavaa vertailua ajatellen. Elintarvikeketjun
haasteena on saada tämä, samoin kuin rehevöitymiseen liittyvä vaikutusarviointi,
ja nykyistä kattavampi elintarvikeketjun ympäristövaikutusarviointi,
yleistymään. Tämä vaatii panostusta alkutuotannon päästökertoimiin, jotka
huomioivat maan kasvukunnon ja nykyteknologian merkityksen. Seuraava
haaste on myös sosiaalisten vaikutusten elinkaariarviointi, joka on vasta
aivan alussa.
Yleisluontoisia esimerkkejä kestävyyden kannalta edullisista ruokaainevalinnoista
Vihannesten, juuresten, perunan, marjojen ja hedelmien sekä viljavalmisteiden
lisääminen ruokavalioon vähentää ilmastokuormitusta ja rehevöity mistä. Erityisesti kannattaa suosia kotimaisia satokauden kasviksia. Riisiä
lukuun ottamatta kaikkien viljalajien kasvihuonepäästöt ovat pienet. Tämän
vuoksi riisi kannattaa korvata esimerkiksi kotimaisella täysjyväohralla tai
perunalla. Kotimaiset palkokasvit, herne ja papu, ovat kestävämpiä valintoja
kuin soija. Palkokasvit pystyvät hyödyntämään ilmakehän typpeä, jolloin
lannoitetypen käytössä voidaan säästää.
Lihoista naudanlihan tuotanto lisää nykyisellä tuotantorakenteellamme
ja myös kansainvälisten arviointien mukaan eniten ilmastonmuutosta ja
rehevöitymistä. Toisaalta nautojen riittävä tuotanto on välttämätöntä maidon
tuotannon ja sen jatkojalosteiden kannalta; muutoin maitovalmisteet
jouduttaisiin mittavasti korvaamaan esimerkiksi soija- tai kaurapohjaisilla
elintarvikkeilla.
Kala kuuluu ympäristöystävälliseen ruokavalioon. Luonnonkalojen
kalastaminen poistaa ravinteita vedestä ja vähentää rehevöitymistä. Avovesissä
kasvatetun kalan rehevöittävät vaikutukset ovat suuremmat, ja siksi
kannattaa valita mahdollisimman usein luonnonkala (esim. silakka, hauki,
muikku, kuha, ahven, siika). Uhanalaisten ulkomaisten kalalajien käytölle ei
ole perusteita.
Rasvoista vähiten ilmastovaikutuksia on rypsiöljyllä ja margariinilla.
Myös oliiviöljyn ilmastovaikutus on pienempi kuin voilla. Suomessa vesijohtovesi
on ympäristön kannalta parempi juomavalinta kuin pullotetut vedet.
Ihan mielenkiintoista, sinänsä, ja tuokaan teksti ei ole vailla ansioita, mutta on siinä kritisoitavaakin.
Mutta mitä se tekee raportissa, jonka tarkoituksena on kertoa ruoan terveyssuosituksista?
Kursivoidussa osuudessa asiaa yritetään perustellla, mutta ei siinä onnistuta. Varmasti kaikenlaisia tavoitteita, jopa "kulttuurillisiakin" *), on olemassa, mutta ne eivät mitenkään välttämättä liity terveyssuosituksiin. Kuka antoi ko. ryhmälle tavoitteen liittää ne kaikki asiaan?
Jopa Helsingin Sanomat oli kiinniittänyt huomiota samaan asiaan pääkirjoituksessaan tänään. Se viittasi tähän suositukseen, ja erityisesti noihin lainattuihin tekstiosuuksiin, ja otsikkona (ja ajatuksena) oli "Kaikkea ei voi ratkaista syömällä". Lainauksia:
"On kohtuutonta olettaa, että kuluttaja pystyisi arvioimaan ruokanssa ympäristövaikutukset"
ja
"Terveellinen ja kohtuullinen ruokavalio on jo yksistään kunnianhimoinen tavoite."
___________
*) Kuten vaikkapa tällaisia: "Lähiruokakulttuurin tavoitteena on kuluttajien ja tuottajien keskinäinen, nykyistä suurempi yhteisöllisyys sekä maantieteellinen ja sosiaalinen lähentyminen."
Mutta mitä h-toa tällä on tekemistä ravinnon terveellisyyden kanssa? Ja jos joku näkee tässä jotain hyvää ja arvokasta, näkevätkö kaikki? Miksi minun täytyisi välttämättä tuntea ruokani tuottava maanviljelijä, kun minulla ei ole aavistustakaan kuka on vaikkapa tehnyt käyttämäni kengät?