Yleinen kategoria > Yleinen Keskustelualue
Takatalvi 2022
Heikki Jokipii:
--- Quote ---Annaleena Ylhäinen 🇫🇮🇺🇦
@AYlhainen·8t
Minun kuplani mukaan Etelä-Suomessa starttasi tänään kylvöt aika monessa paikkaa. Ensi viikolla on täysi rähinä päällä
--- End quote ---
Helsingissä kylvöt ovat tietysti aika niukkoja — vaikka Helsingin kaupunki yhä lienee Suomen suurin yksittäinen maanviljelijä. Mutta kyllä täälläkin kurkistus ikkunasta tai FMI:n sivulle viittaisi siihen, että pahin on ohi.
Heikki Jokipii:
MT:n päivitys:
Kylvökoneet huristelevat vihdoin Suomen pelloilla, mutta lumi sinnittelee yhä varjopaikoissa – näillä alueilla kylvöt eivät ole vielä alkaneet lainkaan
--- Quote ---Kevät ottaa talvesta tänä vuonna hidasta niskalenkkiä. Routa ja lumi sinnittelevät yhä varjopaikoissa monin paikoin Suomea.
--- End quote ---
Heikki Jokipii:
Pelko:
Loppuuko peruna, uhkaako sipsipula? Selvitimme, toteutuuko kotimaisten pottujen kauhuskenaario
--- Quote ---Varastoperunaa ei välttämättä aivan riitä uuteen varhaisperunasatoon saakka
SOK:n tuoteryhmäjohtaja Veli-Matti Puhakan mukaan varsinaisesta perunakatovuodesta ei voida puhua, mutta huono satokausi heijastuu kyllä hieman perunoiden saatavuuteen kesän kynnyksellä.
– Pitkin talvikautta uutisoitiin, että peruna on loppumassa kovinkin aikaisin tänä keväänä. Nyt alkaa hahmottua, että näillä varastoilla päästään kesäkuun alkuun.
Puhakan mukaan tilanne on jokseenkin poikkeuksellinen, mutta ei kuitenkaan katastrofaalinen. Ei ole aivan tavallista, että edellisen kauden varastoperuna loppuu ennen uuden sadon varhaisperunoiden saapumista kauppoihin.
Mitä sitten tapahtuu, kun kotimainen varastoperuna loppuu, eikä kotimaista varhaisperunaa vielä saada?
– Aluksi tullaan menemään ruotsalaisella varhaisperunalla. Sen jälkeen alkaa kotimainen varhaisperunakausi.
--- End quote ---
Siis jää nähtäväksi. – Luomuperunan osaltakin luultavasti kauppa samoin keinoin selviää, koska sen volyymi on joka tapauksessa hyvin pieni.
Heikki Jokipii:
Tilanne:
Kasvihuoneissa poimitaan jo suomalaisten suosikkimarjaa ‒ viileys jarruttaa puutarhojen kasvukautta
Kylvöt etenevät hitaasti, sateet ja kylmyys piinaavat toukotöiden tekijöitä ‒ ensimmäiset pellot oraalla
Moneen vaikuttaa hidastavasti. Mutta ei vaikuta kohtalokkaalta.
Heikki Jokipii:
Tältä näyttää otsikon mukaan nyt:
Tältä näyttää kasvukausi eri puolilla Suomea – Pohjois-Karjalassa kylvöille normaaliin aikaan, Hämeessä viivettä pari viikkoa, Keski-Suomessa mansikan sato-odotukset hyvät
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Go to full version