Varovaisia tämän sanomisessa yhä ollaan. Päivittyvästä:
Alustavat brittitutkimustulokset: Omikrontartunnat johtavat harvemmin sairaalahoitoon
Kahdesta keskiviikkona julkaistusta alustavasta tutkimuksesta selviää, että koronaviruksen omikrontartuntoihin tarvitaan harvemmin sairaalahoitoa kuin deltamuunnoksen aiheuttamiin tartuntoihin.
Brittitutkimusten tuloksia kuvailtiin hyviksi uutisiksi, mutta asiantuntijat painottivat, että uuden muunnoksen korkeampi tarttuvuus voi silti johtaa vakaviin lopputuloksiin. Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoittaa, että tartuntamäärät voivat ylikuormittaa sairaaloita.
– Vaikka omikronmuunnoksen pienentynyt riski sairaalahoidon tarvitsemiselle on rohkaisevaa, tartuntariski on yhä erittäin korkea, englantilaistutkimuksessa mukana ollut, Imperial College London -yliopiston Azra Ghani sanoi lausunnossa.
Siltä tuntuu, että kauhukuvien maalailijoilta ei nykyisin edellytetä yhtä suurta varovaisuutta.
Mutta aivan pian on Suomessakin, ainakin Uudellamaalla, mahdollisuus julkaista vertailevia alustavia tuloksia täältä. Tuon em. varoituskirjeen kirjoittajien arvion pohjalta hyvinkin pian. Olisiko jo tuon "hätäjarruajan" kuluessa, n. 3 viikossa?
***
Tämä on jo Suomessakin tutkittu:
THL:n tutkimus: Kolmas koronarokoteannos suojaa myös omikronmuunnosta vastaan En turhaan siellä pakkasessa eilen jonossa puolta tuntia palellut. Perinteisen käsityksen mukaan siitä olisi voinut saada kuolemantaudin!
***
Näin jatkuu asian tarkkailu. Uusia tapauksia eilen +3 000. Uusia sairaalaan joutuneita eilen 0. —
Tottakai asiaa täytyy vähintään se 3 viikkoa tarkkailla, ennen kuin sanoo mitään!