Alankomaissa on käynyt näin (päivittyvästä) :
Hollanti ottaa käyttöön osittaisen koronasulun – kaupat ja ravintolat aikaisin kiinni, katsojat pois urheilutapahtumista
Heikkenevästä koronatilanteesta kärsivä Hollanti kertoi tänään ottavansa huomenna käyttöön osittaisin koronasulun.
Kolme viikkoa kestävän sulun aikana kaupat ja ravintolat sulkevat ovensa klo 20.
Lisäksi urheilutapahtumiin ei päästetä yleisöä.
Ihmiset saavat kutsua koteihinsa enintään neljä vierasta.
Koko väestöstä siellä on Bloombergin mukaan saanut täyden rokotussarjan 73%, meillä 71,7%. Uusissa tapauksissa viimeinen 7 päivän keskiarvo on 13 075. Väkeä siellä on n. 17 miljoonaa.
Miksi otan tuon esille? Koska luen tuon niin, että nuo määräykset ovat ehdottomia.
Ja luulen, että noin voi käydä Suomessakin, jos tilanne täällä huononee. Ja luulen, että löysällä koronapassisysteemin soveltamistavallaan ravintolat nyt sahaavat omaa oksaansa. Uhkana on siis, että
kaikki asiakkaat jäävät noin aikaisin pois. Ilta-Sanomien saman uutisen mukaan ravintolat Hollannissa ovat täysin kauhistuneita.
Ja jos mennään niin pitkälle kuin Itävalta uhkaa mennä (edellä), ei rokottamattomista asiakkaista ole enää ravintoloitsijalle hyötyä. Koska he pysyvät kotonaan.
***
Nyt pitäisi Suomen hallituksenkin uuden strategian pyrkiä oikeastaan aivan häikäilemättömästi rokotuskattavuuden nostamiseen. Ja siis pitäisi avatakin yhteiskuntaa aina niin, että se samalla edistää tuota tavoitetta. Nyt on tilanne, että
sääli on sairautta! Jos se kohdistuu rokottamattomiin. Sillä sillä on seurauksenaan vain lisää koronasairautta.
Tarkentaen: ei tuossa tietysti säälimättömyyttä rokottamattomia kohtaan edes osoitettaisi, päinvastoin. Vaan heidän asenteitansa/saamattomuuttansa kohtaan.
Ylilyöntejä tietysti välttäen: heitä ei esim. kuitenkaan pidä sakottaa tyhmyydestään niin, ettei heitä terveydenhuollossa hoidettaisi samoin ehdoin kuin muitakin, jos jotain pahaa sattuu.
***
Tuli mieleen, että hallituksella olisi nyt sellainen optio, että se puolittain Itävallan (ehdotuksen) malliin antaisi nyt
rokottamattomille vahvan suosituksen pysyä kotonaan, paitsi ihan välttämättömissä asioissa. Niinkuin meille
vanhuksille annettiin,
ihan koronakriisin alussa! Vanhuuttaan ei silloin, yli vuosi sitten, voinut muuttaa.